tiistai 11. joulukuuta 2012

Sinillä siivous sujuu (ja muita urbaaneja siisteyslegendoja)

Edustan sitä rasittavaa ihmistyyppiä, joka saa inspiraation yöaikaan. 
Olen kämppiskandidaatti from hell siisteyskäsitykseni takia. 
Nämä kaksi kun yhdistää, se tarkoittaa raivopäistä siivousvimmaa keskellä yötä kerran kolmessa kuukaudessa. 

Olen asunut kerrostalossa nyt kolmisen vuotta. Ensimmäistä kertaa alapuolellani on vain huoltotiloja, ei naapuria. Äänethän kantautuvat kaikista parhaiten suoraan kerrosta alempaan huoneistoon - ainakin tällaisessa käsityksessä olen elänyt ja elän edelleen. 

Eilen olin laskenut hieman väärin, ja pesukoneen ajastus päräytti rummun käyntiin aamuyöllä. Havahduin itse siihen, kuinka hupparin vetoketju hakkasi koneen lasia vasten, joten todennäköisesti kylppärin seinänaapurikin kuuli tämän kauniin konserton. Annoin ohjelman pyöriä loppuun menettäen itse puolet yöunistani.

Tiskaaminen lienee pesukoneen linkousta hiljaisempi aktiviteetti. Tosin jostain syystä onnistun itse kilisyttämään, kolistamaan ja pamauttelemaan astioita ja kuivauskaapin ovia jatkuvasti. Veikkaan, että myös vesiputkisto pitää jonkinlaista ääntä.

Mietin toisinaan tosissani, voisinko saada kämpästä häädön yöllisen tiskausinspiraation seurauksena. Metelöintiä ei katsota kerrostalossa hyvällä muutenkaan, saati arkena yön kääntyessä aamuun. Toisaalta viereisen lapsiperheen elämästä ei kuulu liiemmin ääniä, joten ehkäpä kotitaloni asuinhuoneistot on eritetty kunnolla. Toisaalta en olekaan kyylä pahimmasta päästä, mutta luotan kylppärin seinän takana nukkuvan mummelin kuulevan minuakin huonommin.

Siivoaminen ja kaikki kodinhoitoon liittyvä on aina ollut minulle kovin vastenmielistä. Kun kämppä räjähtää käsiin, en reagoi siihen ennen kuin on pakko. Sitä paitsi räjähtäminen tapahtuu niin yllättäen, ja niin suurella volyymillä, että kuka tahansa jähmettyisi ja menettäisi toimintakykynsä sen edessä. 

Tästä en ole ylpeä, mutta kykenen elämään suuremmassa sotkussa kuin moni muu. En koe sekaista elinympäristöä millään muotoa vihtyisäksi, mutta selviän kaaoksessa. Ehkä tämä epäjärjestykseen sopeutuminen on jollain tapaa jopa vahvuus?

Okei. Myönnän, etten löydä tavaroita helposti, ja että on hieman ahdistavaa hyppiä ja kurotella tavarakasojen yli. Kun astiat loppuvat, puhtaita sukkia ei löydy ja matkakortti on kadoksissa, iskee monesti epätoivo. 

Siivouskohtauksen jälkeen ihmettelen, miten nopeasti yksiössä pääsee keittiöstä ulko-ovelle, kun ei tarvitse väistellä tavararöykkiöitä. Vartaloni lihasjännitykset laukeavat ja mieleni rauhoittuu, kun aamulla voi kävellä ilman silmälaseja kylpyhuoneeseen kompuroimatta ja loukkaamatta itseään milloin mihinkin muovipussiin tai pöydänkulmaan.

Olen ollut tällainen pienestä pitäen. Jos en mistään muusta teini-iässä äitini kanssa tapellut, niin huoneeni siisteydestä ja koneella olemisesta todella usein. Mielestäni elämässä on niin paljon tärkeämpiä ja mielekkäämpiä asioita, että siivoaminen on pelkkää ajanhukkaa. Samoin kuin tavaroiden palauttaminen omille paikoilleen välittömästi käytön jälkeen. Ja pannun peseminen heti ruoanlaiton yhteydessä... Minkä voit tehdä myöhemminkin, älä tee sitä tänään.

Tänä syksynä olen kieltänyt kavereitani tulemasta luokseni useita kertoja ainoastaan siitä syystä, että kotini on häpeällisen sotkuinen. Olen kuullut lukemattomat kerrat lauseen "ei minunkaan kotini koskaan täysin siisti ole, nytkään en ole imuroinut viikkoon ja unohdin eiliset sukat lattialle". Vaikka kuinka intän, että tilanteeni todella on paha, ihmiset yleensä tuhahtavat ja heilauttavat kättään. Voisin ottaa kuvia todisteeksi, mutta puhukoon tämä teksti puolestaan. Ne jotka ovat nähneet, tietävät kyllä, etten liioittele, kun vertaan itseäni Himohamstraajat-ohjelman tähtiin.

Mikä siis avuksi? Kotini ollessa sotkuinen edes minä en tunne sitä kodikseni, vaan varastotilaksi, jossa käyn nukkumassa ja peseytymässä. 

Ehkä tämä varastomaisuuden tunne vähenisi, mikäli luopuisin suuresta osasta tavaroitani. Yltäkylläisessä materiapaljoudessa koko elämäni vietettyäni yksinkertaisuus tuntuu kiehtovalta ja eksoottiselta. Jos se vielä helpottaisi elämääni... I really should give it a try.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lauantai 8.12.

Päivän mietelause:
We are all a little weird,
and life's a little weird,
and when we find someone whose weirdness is compatible with ours,
we join up with them and fall in mutual weirdness
and call it love.


Aamiainen:

(...koska hipsterikään ei muista syöneensä ellei siitä ole kuvamateriaalia...)


Paras biisi/sanoitus:
Metallica - Sad But True


"Hate, I'm your hate 
I'm your hate when you want love 
Pay, pay the price 
Pay for nothing's fair 
Hey, I'm your life 
I'm the one who took you there 
Hey, I'm you life and I no longer care 

I'm your dream, make you real 
I'm your eyes when you must steal 
I'm your pain when you can't feel, sad but true 
I'm your truth, telling lies 
I'm your reasoned alibis 
I'm inside, open your eyes 
I'm you, sad but true"
(lyricsfreak.com)

What I was up to:

Greyn anatomia
Bubble Witch Saga





? ? ?

Käyttääköhän kukaan enää Google+:aa?
Miksi coverit ovat usein alkuperäistä biisiä "helpompia" kuunnella?
Menevätkö kaupat kuudelta kiinni lauantaisin?
Miksi olen huono ostamaan lahjoja muille?
Millä alalla viihtyisin parhaiten?
Miksi kielen näyttäminen kuvissa on niin kivaa?
Miksi joulumieli on yhä kateissa?
Kuinka vähällä tavaramäärällä oikeasti pärjäisin?
Voisinko vähentää omistamani materian määrän 1/3 nykyisestä?

maanantai 3. joulukuuta 2012

Ostin pipon // I bought a beanie (or smth)


Accessorize Man  ~  Hinta: liikaa  ~  Paksuus: lämmin

My new headpiece is awesome! It's cool and warm @ the same time. Woah!

lauantai 1. joulukuuta 2012

You ran with the dead today, with the moles of the CIA

Joulukuu sniikkasi huomaamatta selkäni taakse ja pamahti päälle tänään täydellä volyymillä. Tunsin lapsekasta riemua repiessäni joulukalenterini muovikääreistä pois ja etsiessäni ahnaasti ensimmäistä luukkua. Nyt suussani maistuu Mars-suklaan jälkimaku. Bounty-päivänä en ole ihan näin iloinen, sillä harva kookoskarkki miellyttää makuhermojani. Siinä on samaa outoutta kuin ananaksessa pitsassa. Ei hyvä.

Olen onnellinen asuessani kerrostalossa. Lumityöt kuuluvat isännöitsijöille, ja niille, jotka omistavat auton. Minun lauantaiset kauneusuneni häiriintyvät vain hieman lumenluonnin aiheuttamasta metelistä. Mutta enpähän ole ulkona huhkimassa niin, että hikipisarat huurtuisivat ikävästi pipon reunaan ja silmäripsiin kiinni. Tunnen porvarillista riemua katsellessani parvekkeelta alas, ja sitten myöhemmin kävellessäni arvokkaasti vastaputsattua, lumetonta väylää pitkin. Voi tosin olla, että se näyttää hieman tasapainottomalta räpiköinniltä (eilen sanoin taiteilijaystävälleni Olaville, etten osaa kävellä lumessa pitkän tauon jälkeen, kun hoipuimme myrskytuulessa kohti tuntematonta määränpäätä. Olimme lähes ainoat ihmiset, jotka olivat uskaltaneet siinä säässä poistua kotoaan).

Mulle on suuri mysteeri, miksi Lana Del Reyn levy Born To Die toimii joka kuuntelukerralla yhtä lujaa. Joku kyyninen voisi sanoa, että kyseessä on loppuun asti hiottu, harkittu ja tuotettu hittialbumi, jolla ei kauhean paljon ole laulajan itsensä kanssa tekemistä. On nimittäin totta, että utuinen, karhean matala lauluääni ei ole Del Reylle välttämättä se kaikista omin, kun vertaa vaikka näitä kahta pätkää:



Tai sitten olen mielipiteineni yksin. Mutta vaikka Video Games onkin mahtava biisi, matalimmat äänet kuulostavat liveversioissa pakotetuilta, kun taas korkealta laulaessaan Del Rey vaikuttaa fyysisesti vapautuneemmalta. Pätkissä näkee muutenkin suosion vaikutuksen tähden habitukseen. Yes, I'm talking about the hair and the lips...

Loppuviikon soittolista on näyttänyt tällaiselta:
  • Mariska ja Pahat Sudet - Kukkurukuu
  • Ramesses - Earth Must Die
  • Anna Puu - Kuka sut muka huolisi?
  • The Rasmus - Last Waltz
  • Air - Alone in Kyoto
  • Erin - Vapaa
  • Tuomas Kauhanen feat. Cheek & Elastinen - Miksi naiset rakastuu renttuihin?
  • Editors - You Don't Know Love
  • Ruger Hauer feat. Joose Keskitalo - Minulla on ollut ikävä sinua
  • AWOLNATION - Not Your Fault
En tiedä onko tällä listalla kovin suurta informaatioarvoa muille kuin minulle. Musiikkipäiväkirja sopinee jokaiselle, joka ei jaksa muuta päivästään kertoa.

Mahtavaa joulukuun alkua kaikille perheenjäsenille, stalkkereille, ystäville ja muuten vaan blogiani lukeville! I like every one of you - mutta kommentti ois kiva. Pusmoi!