Another year over

Koska vuosi 2012 vetelee viimeisiään, lienee ajankohtaista muistella menneitä kuukausia ja suunnata katse tulevaan. Vaikken ole esimerkiksi kovinkaan taikauskoinen, ajatus uudesta vuodesta kiehtoo pientä mieltäni,  ja on ikäänkuin sanaton lupaus tulevista seikkailuista ja mahdollisuudesta muuttaa elämän suuntaa.

Nykyiset opintoni päättyvät helmikuussa. Vaikken ikuisesti kouluumme haluaisi jäädäkään, on myönnettävä, että opiskelupaikka on vaikeimpina aikoina ollut ainoa turvallinen, arkea koossa pitävä voima. Vuoden aikana olen oppinut kantapään kautta muun muassa sen, että muun elämän järkkyessä säännöllinen arkirytmi rutiineineen ja velvollisuuksineen on yksi tärkeimmistä kiinnekohdista.

Yksi aihetta sivuava biisi onkin pyörinyt soittolistallani viime viikot. The Offspring - All I have left is you.

Inside a storm is raging, it blows up in your eyes 

Inside a heart is breaking, rivers running dry 

I could run, I could hide 

When I'm crashing down who's the one who saves me? 

Oh, intertwined, wrap around me with your thorns 

And we're holding on when 

There's nothing left to hold on to 

So don't tell me when it's gone 

Cause' all I have left is you 

Out of love, out of time 

When I'm falling down you're the one who saved me 

Oh, intertwined, wrap around me now with your thorns 

Kappale kertoo toki laulajan suhteesta toiseen ihmiseen, mutta itse samaistun siihen epämääräiseen pelkoon menettämisestä, jota kertosäkeistössä käsitellään. Kaikki riippuvuussuhteethan ovat vain pelokkaan ihmisen pyrkimystä pitää väkisin kiinni varmuudesta keskellä epävarmaa ja muuttuvaa maailmaa.

Siinä onkin tällaiselle kontrollifriikille haastetta kerrakseen - myöntää itselleen, ettei kaikkea voi hallita, ja oppia ehkä jopa nauttimaan elämän arvaamattomuudesta.

* * * * *

Vaikka kuluneen vuoden yhteenveto alkoikin näin syvällisen synkissä tunnelmissa, lähikuukaudet ovat olleet epäilemättä tähänastisen elämäni onnellisinta aikaa. Täydelliseksi en toki ole vieläkään muuttunut, vaan muistan vuodelta 2012 myös lukuisia virheiksi luokiteltavia tekoja. Näiden vastapainoksi olen kuitenkin löytänyt sisältäni runsaasti rakkautta, ystävyyttä ja toisinaan peräti viisauttakin.

Parasta vuodessani ovat ehdottomasti olleet ihmiset. Minä olen kuin hitaasti käynnistyvä diesel-moottori, joka saa energiansa kahdenkeskisestä ajasta ystävien ja läheisten kanssa. Olen edelleen introvertti, joka ei viihdy suurissa porukoissa, mutta olen alkanut sietää myös ryhmätilanteita aiempaa paremmin. Henkeäni ei myöskään enää ahdista jättimäisissä massatapahtumissa, vaan kesän parhaisiin muistoihin lukeutuu edelleen Metallican keikka Sonispheressä.

Vuoden 2012 aikana olen 

• käynyt paljon elokuvissa. Olen nähnyt muun muassa Batmanin, Get the Gringon, Expendables 2:n, Magic Miken, uusimman James Bondin ja Hobitin. Finnkinon teattereista olen käynyt niin Maximissa, Tennispalatsissa, Kinopalatsissa, Flamingossa kuin Plevnassakin.
• nauttinut Helsingistä. Makoilin ampiaisten kiusaamana Suomenlinnan kallioilla, kiersin mitä parhaassa seurassa Helene Schjerfbeckin näyttelyn Ateneumissa, fiilistelin Ravintolapäivää Kalliossa ja Alppipuistossa, ihastuin Club Aussie Bariin ja mietin elämän rajallisuutta Marjaniemen uimarannalla.
• vaihtanut vanhat tekniset leluni uusiin. Ainoa brändi, jolle pysyin uskollisena, oli Sony. Puhelinrintamalla myin sieluni Steve Jobsin elämäntyölle ja liityin tyytyväisten iPhone-käyttäjien iloiseen joukkoon.
• ollut kipeänä. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastustuskykyni on joutunut usean flunssabakteerin hyökkäyksen kohteeksi kesän jälkeen. Antibiootteja ja kroonista yskää, so much fun. Tervetuloa myös enterorokko ja norovirus!
• syönyt hyvin. Kiinalaista, italialaista, nepalilaista, intialaista. Hampurilaisia, salaatteja, nuudeleita, pastaa. Vapiano, Morrison's, City China, Memphis, Teatteri, Wrong Noodle Bar, Base Camp, Martina, Fonda del Sol.
• kärsinyt univajeesta ja unettomuudesta. Ollut näiden vuoksi vuorotellen pöhnäisen onnellinen tai ahdistunut ja kiukkuinen.
• tanssinut. Yökerhojen tanssilattioilla, olohuoneessa napit korvilla, keikoilla tuntemattomassa seurassa, konemusiikkifestareilla Messukeskuksen parkkipaikalla entisten koulukavereiden kanssa.
• keskustellut tuntikausia. Elämästä, kuolemasta, raha-asioista, eroista, valokuvauksesta, autoista, itsetunnosta, sosiaalisista suhteista, Afganistanin turvallisuustilanteesta, paniikkikohtauksista, kasvatuksesta, matkustamisesta, amerikkalaisesta jalkapallosta, opiskelusta, kynsilakoista, hammaslääkärikokemuksista, onnellisuudesta, tietotekniikasta, terveydestä ja sen pettämisestä, Nietzschestä, epäoikeudenmukaisuudesta, siidereistä ja laulamisesta. Noin muutamia mainitakseni.
• päivittänyt ja kuunnellut lähes taukoamatta Spotifysta Starred-listaani. Tällä hetkellä 434 kappaletta. Suora linkki: Starred.
• hoitanut kuntoon pari julkkisasiakasta. Toinen oli entinen ministeri, toinen idolini, Suomen paras miesnäyttelijä. Erijännää.

* * * * *

Vatican, Helsinki

Mäntyharju

Itäkeskus

Trashkända

* * * * *

Tsekkasin erään keskustelupalstan viestihistoriastani viime vuonna tekemäni uudenvuodenlupaukset. Kohtia oli yhteensä kuusi (6), joista peräti kaksi kohtaa toteutui! Toteutuneiksi lupauksiksi lasken:

1. "vaalin ihmissuhteitani, koska ne pitävät mielenterveyden paremmalla tolalla kuin jatkuva yksinäisyys"
2. "syyllistän itseäni, angstaan ja pelkään vähemmän kuin edellisenä vuonna"

50/50 toteutui kohta: 

3. "koitan muistaa hoitaa hampaitani paremmin, terveisin vuoden 2011 saldo: kaksi lohjennutta hammasta"

Yhtään hammasta ei lohjennut, ja puoskarinkin luona kävin, mutta muutoin olin yhtä huolettoman holtiton hampaideni suhteen kuin ennenkin. Aijai.

Mahtipontiset lupaukseni uudelle vuodelle 2013 ovat seuraavanlaiset:

Vähemmän vatvomista ja ylianalysointia, enemmän tekoja.

Vähemmän materiaa, enemmän kokemuksia.

En lähde avaamaan lupauksiani tässä kilometrien mittaisessa postauksessa, sillä aivan varmasti palaan näihin aiheisiin vielä lukemattomat kerrat blogissani.

Niin. Kolmas lupaus voisikin olla vaikka..

                                                   Jatkan blogin kirjoittamista.

* * * * *

Yksi suurimmista puutteista suomalaisessa kulttuurissa on kiitospäivän puuttuminen kalenterista. En niinkään kaipaa ylimääräistä vapaapäivää ja herkkuruokia notkuvaa pitopöytää (tosin, mitäpä vikaa?), vaan yleistä kiitollisuudelle omistettua päivää. Itsestäänselvyytenä pitäminen vie asiasta kuin asiasta syvyyden, oli kyseessä sitten parisuhde, lämmin koti, perhe tai vaikka ihan vain työ.

Itsestäänselvyys on harhaisesta vakauden tunteesta kumpuava myrkyllinen tunne. Kun olosuhteet pysyvät "liian kauan" samanlaisina, ihmismieli olettaa, että jatkossakin näin on. Kun elämä todistaa ihmisen olettaman vääräksi, mieli järkkyy, pahimmassa tapauksessa pirstaloituu. Oman elämänfilosofiani mukaan kuitenkin mieli on niin vahva, että se pystyy rakentumaan uudelleen. Kaiken lisäksi vastoinkäyminen jalostaa mieltä, eikä yllätetty mieli ole yhtä hauras ja naiivi kuin itsestäänselvyyksissä marinoitunut, siihen tuudittautunut mieli.

Olen oppinut kiitollisuutta. Ensiksi se kävi vähän vahingossa, kun synkimmällä hetkellä, syvimmässä aallonpohjassa, ystävä sukelsi vierelleni näyttämään, missä suunnassa pinta on. Sen jälkeen aloin huomata, miten paljon kiitollisuuden aiheita ympärilläni onkaan.

Viime viikolla kävelin ensin hermostuneena pää painuksissa eteenpäin, keskittyen ahdistukseen ja stressiin, kunnes huomasin ympärilläni leijuvat tuhannet ja taas tuhannet höyhentä kevyemmät lumihiutaleet. Ne kieppuivat hitaasti ilmassa täsmälleen samaan tahtiin kuin kuulokkeistani tuleva pianomusiikki.

Yhtäkkiä asiat synkronoituivat uudestaan, ne yhdistyivät täydellisesti todella absurdilla, mutta harmonisella tavalla. Vastaantulijat eivät enää näyttäneet silmissäni epämääräisiltä kiukkuisilta hahmoilta, vaan lähinnä ajatuksiinsa uppoutuneilta ja rutiineihinsa rientäviltä ihmisiltä.

Yhtäkkiä olin kiitollinen. Lumisateesta, musiikista, muista ihmisistä. Siitä, että saan olla osa tätä kaikkea, joka tuntuu mitättömyydessään hyvinkin tärkeältä.

Buddhan sanoin:

Let us rise up and be thankful, 

for if we didn’t learn a lot today, at least we learned a little, 

and if we didn’t learn a little, at least we didn’t get sick, 

and if we got sick, at least we didn’t die; 

so, let us be thankful. 

Kuten olen jo monta kertaa kirjoituksessani sanonut, ihmiset ovat tehneet vuodestani unohtumattoman. Esimerkiksi elokuvissa, ravintoloissa ja keikoilla käyminen ei olisi tuntunut miltään ilman läheisiä, ystäviä, rakkaitani.

Haluankin kiittää lopuksi teitä kaikkia, jotka olette tunnistaneet itsenne tästä tekstistä. Olen monta kertaa tämän vuoden aikana meinannut lipsauttaa lauseen "I love you", koska se on totta. Te, joka ikinen, olette lunastaneet paikkanne sydämessäni. Arvostan, ihailen ja rakastan teitä. Olen pelännyt vuoksenne ja toivonut teille kaikkea sitä parasta, jota maailmalla on tarjottavanaan. Olen kuunnellut tarinoitanne, samaistunut niihin, yrittänyt löytää ratkaisuja ongelmiinne. Olette tehneet tämän kaiken myös minulle. Silittäneet päätä, nauraneet mahanne kipeiksi, tukeneet vastoinkäymisissä ja halanneet lujasti. Tanssineet päkiät helliksi, kippistäneet lasejanne, antaneet määrättömän arvokkaita neuvoja ja olleet ihmisiä ihmiselle.

Kiitos.

Sinillä siivous sujuu (ja muita urbaaneja siisteyslegendoja)

Edustan sitä rasittavaa ihmistyyppiä, joka saa inspiraation yöaikaan. 

Olen kämppiskandidaatti from hell siisteyskäsitykseni takia. 

Nämä kaksi kun yhdistää, se tarkoittaa raivopäistä siivousvimmaa keskellä yötä kerran kolmessa kuukaudessa. 

Olen asunut kerrostalossa nyt kolmisen vuotta. Ensimmäistä kertaa alapuolellani on vain huoltotiloja, ei naapuria. Äänethän kantautuvat kaikista parhaiten suoraan kerrosta alempaan huoneistoon - ainakin tällaisessa käsityksessä olen elänyt ja elän edelleen. 

Eilen olin laskenut hieman väärin, ja pesukoneen ajastus päräytti rummun käyntiin aamuyöllä. Havahduin itse siihen, kuinka hupparin vetoketju hakkasi koneen lasia vasten, joten todennäköisesti kylppärin seinänaapurikin kuuli tämän kauniin konserton. Annoin ohjelman pyöriä loppuun menettäen itse puolet yöunistani.

Tiskaaminen lienee pesukoneen linkousta hiljaisempi aktiviteetti. Tosin jostain syystä onnistun itse kilisyttämään, kolistamaan ja pamauttelemaan astioita ja kuivauskaapin ovia jatkuvasti. Veikkaan, että myös vesiputkisto pitää jonkinlaista ääntä.

Mietin toisinaan tosissani, voisinko saada kämpästä häädön yöllisen tiskausinspiraation seurauksena. Metelöintiä ei katsota kerrostalossa hyvällä muutenkaan, saati arkena yön kääntyessä aamuun. Toisaalta viereisen lapsiperheen elämästä ei kuulu liiemmin ääniä, joten ehkäpä kotitaloni asuinhuoneistot on eritetty kunnolla. Toisaalta en olekaan kyylä pahimmasta päästä, mutta luotan kylppärin seinän takana nukkuvan mummelin kuulevan minuakin huonommin.

Siivoaminen ja kaikki kodinhoitoon liittyvä on aina ollut minulle kovin vastenmielistä. Kun kämppä räjähtää käsiin, en reagoi siihen ennen kuin on pakko. Sitä paitsi räjähtäminen tapahtuu niin yllättäen, ja niin suurella volyymillä, että kuka tahansa jähmettyisi ja menettäisi toimintakykynsä sen edessä. 

Tästä en ole ylpeä, mutta kykenen elämään suuremmassa sotkussa kuin moni muu. En koe sekaista elinympäristöä millään muotoa vihtyisäksi, mutta selviän kaaoksessa. Ehkä tämä epäjärjestykseen sopeutuminen on jollain tapaa jopa vahvuus?

Okei. Myönnän, etten löydä tavaroita helposti, ja että on hieman ahdistavaa hyppiä ja kurotella tavarakasojen yli. Kun astiat loppuvat, puhtaita sukkia ei löydy ja matkakortti on kadoksissa, iskee monesti epätoivo. 

Siivouskohtauksen jälkeen ihmettelen, miten nopeasti yksiössä pääsee keittiöstä ulko-ovelle, kun ei tarvitse väistellä tavararöykkiöitä. Vartaloni lihasjännitykset laukeavat ja mieleni rauhoittuu, kun aamulla voi kävellä ilman silmälaseja kylpyhuoneeseen kompuroimatta ja loukkaamatta itseään milloin mihinkin muovipussiin tai pöydänkulmaan.

Olen ollut tällainen pienestä pitäen. Jos en mistään muusta teini-iässä äitini kanssa tapellut, niin huoneeni siisteydestä ja koneella olemisesta todella usein. Mielestäni elämässä on niin paljon tärkeämpiä ja mielekkäämpiä asioita, että siivoaminen on pelkkää ajanhukkaa. Samoin kuin tavaroiden palauttaminen omille paikoilleen välittömästi käytön jälkeen. Ja pannun peseminen heti ruoanlaiton yhteydessä... Minkä voit tehdä myöhemminkin, älä tee sitä tänään.

Tänä syksynä olen kieltänyt kavereitani tulemasta luokseni useita kertoja ainoastaan siitä syystä, että kotini on häpeällisen sotkuinen. Olen kuullut lukemattomat kerrat lauseen "ei minunkaan kotini koskaan täysin siisti ole, nytkään en ole imuroinut viikkoon ja unohdin eiliset sukat lattialle". Vaikka kuinka intän, että tilanteeni todella on paha, ihmiset yleensä tuhahtavat ja heilauttavat kättään. Voisin ottaa kuvia todisteeksi, mutta puhukoon tämä teksti puolestaan. Ne jotka ovat nähneet, tietävät kyllä, etten liioittele, kun vertaan itseäni Himohamstraajat-ohjelman tähtiin.

Mikä siis avuksi? Kotini ollessa sotkuinen edes minä en tunne sitä kodikseni, vaan varastotilaksi, jossa käyn nukkumassa ja peseytymässä. 

Ehkä tämä varastomaisuuden tunne vähenisi, mikäli luopuisin suuresta osasta tavaroitani. Yltäkylläisessä materiapaljoudessa koko elämäni vietettyäni yksinkertaisuus tuntuu kiehtovalta ja eksoottiselta. Jos se vielä helpottaisi elämääni... I really should give it a try.

Lauantai 8.12.

Päivän mietelause:

We are all a little weird,

and life's a little weird,

and when we find someone whose weirdness is compatible with ours,

we join up with them and fall in mutual weirdness

and call it love.

Aamiainen:

(...koska hipsterikään ei muista syöneensä ellei siitä ole kuvamateriaalia...)

Paras biisi/sanoitus:

Metallica - Sad But True

"Hate, I'm your hate 
I'm your hate when you want love 
Pay, pay the price 
Pay for nothing's fair 
Hey, I'm your life 
I'm the one who took you there 
Hey, I'm you life and I no longer care 

I'm your dream, make you real 
I'm your eyes when you must steal 
I'm your pain when you can't feel, sad but true 
I'm your truth, telling lies 
I'm your reasoned alibis 
I'm inside, open your eyes 
I'm you, sad but true"

(lyricsfreak.com)

What I was up to:

Greyn anatomia

Bubble Witch Saga

? ? ?

Käyttääköhän kukaan enää Google+:aa?
Miksi coverit ovat usein alkuperäistä biisiä "helpompia" kuunnella?

Menevätkö kaupat kuudelta kiinni lauantaisin?

Miksi olen huono ostamaan lahjoja muille?

Millä alalla viihtyisin parhaiten?

Miksi kielen näyttäminen kuvissa on niin kivaa?

Miksi joulumieli on yhä kateissa?

Kuinka vähällä tavaramäärällä oikeasti pärjäisin?

Voisinko vähentää omistamani materian määrän 1/3 nykyisestä?

Ostin pipon // I bought a beanie (or smth)

Accessorize Man  ~  Hinta: liikaa  ~  Paksuus: lämmin

My new headpiece is awesome! It's cool and warm @ the same time. Woah!

You ran with the dead today, with the moles of the CIA

Joulukuu sniikkasi huomaamatta selkäni taakse ja pamahti päälle tänään täydellä volyymillä. Tunsin lapsekasta riemua repiessäni joulukalenterini muovikääreistä pois ja etsiessäni ahnaasti ensimmäistä luukkua. Nyt suussani maistuu Mars-suklaan jälkimaku. Bounty-päivänä en ole ihan näin iloinen, sillä harva kookoskarkki miellyttää makuhermojani. Siinä on samaa outoutta kuin ananaksessa pitsassa. Ei hyvä.

Olen onnellinen asuessani kerrostalossa. Lumityöt kuuluvat isännöitsijöille, ja niille, jotka omistavat auton. Minun lauantaiset kauneusuneni häiriintyvät vain hieman lumenluonnin aiheuttamasta metelistä. Mutta enpähän ole ulkona huhkimassa niin, että hikipisarat huurtuisivat ikävästi pipon reunaan ja silmäripsiin kiinni. Tunnen porvarillista riemua katsellessani parvekkeelta alas, ja sitten myöhemmin kävellessäni arvokkaasti vastaputsattua, lumetonta väylää pitkin. Voi tosin olla, että se näyttää hieman tasapainottomalta räpiköinniltä (eilen sanoin taiteilijaystävälleni Olaville, etten osaa kävellä lumessa pitkän tauon jälkeen, kun hoipuimme myrskytuulessa kohti tuntematonta määränpäätä. Olimme lähes ainoat ihmiset, jotka olivat uskaltaneet siinä säässä poistua kotoaan).

Mulle on suuri mysteeri, miksi Lana Del Reyn levy Born To Die toimii joka kuuntelukerralla yhtä lujaa. Joku kyyninen voisi sanoa, että kyseessä on loppuun asti hiottu, harkittu ja tuotettu hittialbumi, jolla ei kauhean paljon ole laulajan itsensä kanssa tekemistä. On nimittäin totta, että utuinen, karhean matala lauluääni ei ole Del Reylle välttämättä se kaikista omin, kun vertaa vaikka näitä kahta pätkää:

Tai sitten olen mielipiteineni yksin. Mutta vaikka Video Games onkin mahtava biisi, matalimmat äänet kuulostavat liveversioissa pakotetuilta, kun taas korkealta laulaessaan Del Rey vaikuttaa fyysisesti vapautuneemmalta. Pätkissä näkee muutenkin suosion vaikutuksen tähden habitukseen. Yes, I'm talking about the hair and the lips...

Loppuviikon soittolista on näyttänyt tällaiselta:

• Mariska ja Pahat Sudet - Kukkurukuu
• Ramesses - Earth Must Die
• Anna Puu - Kuka sut muka huolisi?
• The Rasmus - Last Waltz
• Air - Alone in Kyoto
• Erin - Vapaa
• Tuomas Kauhanen feat. Cheek & Elastinen - Miksi naiset rakastuu renttuihin?
• Editors - You Don't Know Love
• Ruger Hauer feat. Joose Keskitalo - Minulla on ollut ikävä sinua
• AWOLNATION - Not Your Fault

En tiedä onko tällä listalla kovin suurta informaatioarvoa muille kuin minulle. Musiikkipäiväkirja sopinee jokaiselle, joka ei jaksa muuta päivästään kertoa.

Mahtavaa joulukuun alkua kaikille perheenjäsenille, stalkkereille, ystäville ja muuten vaan blogiani lukeville! I like every one of you - mutta kommentti ois kiva. Pusmoi!

Mä aion antaa sen kuolla

Vapaa

Mä olen kyllästynyt niihin
voimiin, jotka ohjailee mun elämää,
jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä, onko se väärin,
kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan,
sillä niin olis käynyt, jos ois jäänyt eiliseen kii.

Joku mua piteli siinä,
se oli niin kamalan vahva,
eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
suurempi vuori ja merta,
se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluun jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan tän.
Mun pakoni loppuun juostu on.

En aio tuntea pelkoo,
vaikka pelkään, et se ei oo musta kii,
mut mä luulen, et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
en enää anna sille tilaa hengittää,
mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.

Mä rakennan kotini yksin,
mä armahdan nimeäni yksin,
ja pakotan pitämään itseni koossa.
En ole se surkea rätti,
jonka sydän on imetty kuiviin,
en rakenna sille kotiini huonetta.

En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluun jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan tän.
Mun pakoni loppuun juostu on.

Mä valitsin juosta,
koska luulin, etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseäni tuosta,
se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluun jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan tän.
Mun pakoni loppuun juostu on.

Teini-ikä jatkuu

Monesti törmään siihen tyytymättömään ajatukseen, etten ole tarpeeksi jotain. Enää en haluaisi lisää vuosia ikääni, mutta haluaisin olla ennen kahtaviittä viisas ja harkitsevainen, ajatuksiltani kypsä, mutten vielä vanha.

Nuoruutta ja sen ajattelemattomuutta pidetään herkästi epätoivottavana piirteenä esimerkiksi työntekijää tai kumppania etsittäessä. Tästä huolimatta rekrytoijat ja esimiehet, sekä seuranhakumielessä etenkin miehet, havittelevat iältään nuoria alaisia ja tyttöystäviä. En ole siis ainoa, joka kulkee päivästä toiseen mielessään se absurdi ideaali, että voisipa ikääntymisen pysäyttää, mutta tietojen ja viisauden kartuttamisen soisi jatkuvan ikuisesti. 

Jos tilanteeni haluaa nähdä positiivisesti, olen sekä suloisen naiivi että ihailtavan nuori. Toisaalta voisi sanoa, että olen ikäni vuoksi huikentelevainen ja epävarma, toisin sanoen kaikessa tietämättömyydessäni mulkku, eikä minua voi vielä fyyisestikään täysin puhtain omin tunnoin Naiseksi kutsua. Feel free to choose your side!

Hätkähdin siihen, kuinka epäkypsä olen, kun katselin netistä keräämiäni kuvia. Makuni ja ihailemani tyylin perusteella minua voisi sanoa teini-ikäiseksi. Siinä missä pitäisi olla tyytyväinen murrettuihin väreihin ja nätteihin, ajattomiin leikkauksiin vaatteissa, minua kiehtovat tylli, pitsi, neonvärit, kontrastit, goottius ja punk. Kuljin vuodet matalilla kengillä hartiat lysyssä, koska olin naiseksi niin "pitkä", mutta nykyisin nautin kun olen lempikengissäni monia miehiäkin pidempi, lähes 190-senttinen. 

Syy tämänhetkiseen "kapinaani" löytynee siitä, että olin teini-ikäisenä hyvin kiltti. En karannut kotoa, dokannut vanhemmilta salaa, lintsannut tai pukeutunut liian paljastavasti. Toki nukuin vanhempieni mielestä liian myöhään, istuin tietokoneella liian paljon, en siivonnut tarpeeksi ja jätin läksyt tekemättä, mutta on myönnettävä, että vielä vuosien jälkeenkin teen näitä kaikkia edelleen...

*

Perhettä vastaan kapinoinnista tuli yksi hyvin ajankohtainen juttu mieleen:

Aina joulun aikaan sain ripustaa huoneeseeni, yleensä ikkunalle, jouluvalot. Oli nimeltämainitsemattomien tahojen mielestä äärimmäisen tärkeää, että valot olivat yksiväriset, mieluiten kirkkaat tai siniset. Piti olla tyylikästä. Sateenkaarikin olisi todennäköisesti miellyttänyt heidän silmäänsä eniten hillityn kaksivärisenä, vaikkapa harmaamustana.

Minä olisin halunnut värikkäät jouluvalot. Rakastin värejä jo silloin. Oli kuitenkin perheen pienenä hippiäisenä mahdotonta nousta yleistä mielipidettä vastaan. En oikein hallitse konfliktitilanteita vieläkään, siksi mieluummin nielen kiukkuni kuin olen hankala. Joskus se on kääntynyt erittäin inhottavasti omaa etuani vastaan. Niin tein siis joulukoristeidenkin kohdalla.

Mutta kuuseni nyt, jouluna 2012:

Värikäs jenkkityylinen kuusi, jonka ledivalot loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Kitsch? Olkoon vaikka  Suomen mauttomin kuusi, se on juuri sellaisen, joka saa minut hymyilemään. Kaipaa laulukseen ehkä ennemmin vallattoman Jingle Bellsin kuin hartaan Jouluyö, juhlayön, mutta kykenen antautumaan virsien vaatimaan alakuloiseen tunnelmaan ihan luonnostanikin.

*

Koulussa suurin osa kavereistani on minua nuorempia. Ei merkittävästi, mutta pari-kolme vuotta. Juuri sen verran, että kun painoin ylioppilaslakin päähäni, osa heistä aloitti lukion. 

Saan koulukavereideni elämänilosta, jonka epäilen osittain johtuvan iästä, hirvittävästi energiaa ja pontta omaan arkeeni. Joskus toki tanttamainen "kyllä minäkin silloin luulin asioiden olevan noin mustavalkoisia" -ajattelu nostaa päätään, mutta silloin havahdun ja totean, että elämä ja maailma todella opettavat, lyhyessäkin ajassa. 

Pari vuotta eivät näy ulkonäössä tai kerro mitään elämänkatsomuksen järkevyydestä, mutta pienissä, yksittäisissä asioissa sillä voi toisinaan olla vaikutusta. Esimerkiksi siinä, että eräskin 19-vuotias tyttönen kärsii ikäkriisistä, koska täyttää joulukuussa 20 - itse taas pidän helmikuussa täyttyvää 24. ikävuotta naurettavan pienenä lukemana, sillä todella moni kolmikymppinenkin on vielä nuorekas. 

Ihmissuhteissa henkilön kypsyys punnitaan toden teolla. Mustasukkaisuuden sanotaan olevan epävarman ihmisen toimintaa, ja epävarmuuden taas kielivän lapsekkaan omistushaluisesta ajatusmaailmasta. Mutta olisiko rakkautta ilman sitä lapsuudesta kumpuavaa sisäsyntyistä tarvetta tulla kuulluksi, nähdyksi, kosketuksi ja hyväksytyksi? 

Eräs miespuolinen ystäväni sanoi, ettei parisuhdeasioissa koskaan kasva täysin aikuiseksi, kun puheeksi tuli hölmönä kiukutteluna ja uhkailuna ilmentyvä mustasukkaisuus. Asiaa pohdittuani totesin, että se on täysin totta. Miksi me oikeastaan edes väitämme viisastuneemme ja aikuistuneemme? Tunteet kuitenkin paljastavat ennemmin tai myöhemmin sen, keitä me olemme olleet koko elämämme. Aikusena meillä lienee enemmän keinoja piilottaa todelliset tuntemuksemme, mutta se sama raivoon verrattava tunnemyrsky järisyttää vielä keski-iän jälkeenkin sisuksiamme, jos esimerkiksi kumppani pettää tai hyvä ystävä jää kiinni suuresta valheesta.

Toinen miespuolinen kaverini sanoi, että ihminen olisi onnellisempi, jossei tietäisi ikäänsä. Hieman tämän lausahduksen jälkeen tapasin hoitotyön merkeissä vanhan naisen, joka oli nuoruuden ilomielisyyden ilmentymä. Hän oli vilkas ja silmin nähden onnellinen, pulppusi puhetta ja kertoili tarinoita ystävättäristään. Myönnän, että elämän kuluttama läpikuultava iho yhdistettynä tähän nuorekkaaseen olemukseen oli aluksi hämmentävä, mutta lopulta todella rakastettava ja perin juurin kadehdittava kokonaisuus. 

Ehkäpä minäkään en tahtoisi olla ikäni määrittämä, en itseni enkä toisten silmissä. Lisäksi en haluaisi myöskään olla sukupuoleni tai ihonvärini "vanki". 

Mutta olen 23-vuotias suomalainen, vaaleaihoinen tyttö. Sillä on merkitystä. Kaikkein suurinta kypsyyttä onkin osoittaa hyväksyvänsä se - ja sitten olla totaalisesti välittämättä siitä. 

Hahahahaaaa!

Hetskutytön lempparilista

Ultimaattiset hottikset

Johnny Depp

Mies, joka on syötävän hyvännäköinen jopa viiksillä, pitkällä rastoittuneella tukalla ja rajaukset silmissä.

Ulkonäön ja lahjakkuuden perusteella virheettömät geenit.

Wish you were at least my dad...

Menetin varmaan ainoat mieslukijani tällä viimeisellä kuvalla, ja saan kaikilta muilta paheksuntaa, onhan tupakointi epäterveellistä jne. Mut hei, kattokaa nyt sitä! Ja lupaan tehdä vastaavan postauksen naisista, pian. I promise. Paljon paljasta pintaa. Kyllä kyllä. Keep reading ;)

Herra Ylppö

Kalju rokkari. Matala ääni. Tyyli, jonka kruunaa joko musta nahkatakki tai bleiseri. Cannot locate the hotness? Then you're blind!

Ollapa tuo vuohi.

Lisäys 25.11. klo 13.21

Jake Gyllenhaal
Hakkaan täällä päätäni seinään. Miten voin unohtaa. Iskee aina kuin tuhat volttia! On mielestäni oikeasti kuumempi jopa kuin kaikkien lemppari Depp.

"Jokin näissä viehättää" -kategoria

Ryan Gosling

Kuuluu mielestäni Scarlett Johanssonin kanssa samaan kastiin, joka ei säväytä kuvissa ellei ole nähnyt ensin liikkuvassa kuvassa. Jollain sitä on, käsittämätöntä karismaa.

Michael Madsen

Nykyisin jo vanha patu, mutta Reservoir Dogsin aikaan olisin langennut koska tahansa tuon mystisen puolivirneen edessä. Silmäkulmien rypyt ja hieman toispuoleinen hymy. Ah juu.

Gianluigi Buffon

Kaikista ronaldoista ja beckhameista huolimatta valitsin italialaisen Buffonin. Sympaattinen maalivahti.

Mitä oonkaan sanonut miehistä puvuissa? ;)



Hetkelliset ihastukset 
(kiitos Netflix ja P.S. Rakastan sinua...)

Gerard Butler
Irkkuaksentti! Ja kattokaa nyt sitä.

Javier Bardem
Olen ihaillut viime aikoina Eat, Pray, Lovessa, uusimassa Bondissa sekä P.S. I love you:ssa. Noussee pian vakituiseksi ihastukseksi. Damn you, Penelope!

Harry Connick Jr.

Leffan kolme komeaa koossa. Roolin perusteella olisin itse lämmennyt tälle. As awkward as me.

Pikkupaniikista kehkeytyi kunnon skandaali

Heipähei.

Tässäpä se sitten tulee, koska uskolliset lukijani ovat sitä toivoneet - postaus. Aihetoiveet kuitenkin sivuutan itsetietoisella olankohautuksella, ja teen kuvallisen koosteen vapaapäivästäni, joka tällä viikolla osui maanantaille. Bon appetit!

* * * 

Kuten olen aiemminkin sanonut, Spotify Premium on parhaiten käytetyt 10 euroa kuukaudessa. Kuuntelen musiikkia jatkuvasti koneella ollessani ja julkisissa kulkuvälineissä matkustaessani. Kotona arkeni pyörii hyvin tiiviisti sohvalla tietokonetta napsuttaen, joten nörttinurkkaukseni on nykyisin melko luksus. Vain hyvä äänentoistojärjestelmä uupuu. (Huomaathan, että marraskuun vähäinen auringonvalo blokataan sälekaihtimilla, jotta dataaminen ei häiriinny...)

Lady of the house in her awesome jumpsuit. Kuulemma tämä asu ei tee oikeutta naisellisille vartalonmuodoille, joten säästän silmiänne, enkä lisää takaapäin otettua kokovartalokuvaa. Kieltämättä kropasta tulee sellainen soman nallekarhumainen. Jos et ole vielä itse kokeillut, toivopa pukilta joululahjaksi collegehaalaria. Niiiiiin pehmeä, mielettömän mukava ja todella lämmin! On ilmeisesti lainvastaista liikkua tällainen päällä julkisilla paikoilla, mutta kerran lähes 40 asteen kuumehoureissa en paljoa huvittuneista katseista välittänyt, kun piti saada ruokaa. Crazy bear lady of the Trashkända city?

Tässä kuvassa ollaan inhorealismin ytimessä. En ottanut kuvaa esimerkiksi valmiista quesadillasta, vaan nimenomaan tästä kaikista epäesteettisimmästä vaiheesta, kun kanat näyttävät lähinnä syötäväksi kelpaamattomalta teurasjätteeltä ja halpisjuuston rasian kulma on rytyssä. Mutta nälkä lähti!

Kaksi lempiharrastustani. Jos haistat sarkasmia edellisessä lauseessa, saatat olla oikeilla jäljillä. Terveisin kodinepähengetär Salmari Vaurio.

* 

Kuten usein käy, unohdin tänäänkin kameran kotiin. Sanallinen yhteenveto illasta lienee siis paikallaan.

Päiväni huipentui vierailuun vanhempieni luona. Siellä nautin suu messingillä uunilohesta ja paistetusta halloumijuustosta, sekä saunan lämmöstä. Asuin kaksikymmentä elämäni ensimmäistä vuotta maaseudulla, jossa pimeys on talvisin läpitunkematon katuvalojen puuttuessa. Synkkyyttä lievittää kuitenkin selkeinä iltoina ja öinä henkeäsalpaavan kaunis tähtitaivas, joka oli tänään hennon pilviverhon peittämä.

Illan päätteeksi linnoittauduimme tv:n eteen olohuoneeseen katsomaan muun muassa dokumenttia muotisuunnittelija Valentino Garavanista. Liikutuin hänen elämänkumppaninsa Giancarlo Giammettin 50-vuotisesta omistautumisesta muodille ja Valentinolle, joka on taiteellinen nero oikkuine kaikkineen. Puoli vuosisataa yhdessä on mielestäni romantiikan ruumiillistuma, etenkin, kun tarinassa vilahtelivat sellaiset italialaiset kaupungit kuin Roma (amor toisinpäin) ja Venetsia.

Biisilista tänään:

Leevi And The Leavings: Elämä ikkunan takana

Aerosmith: Cryin'

Anna Puu: Hyvä hetki

Coldplay: Clocks

Riku Niemi And His Orchestra: Sugared

Ruger Hauer: Jokaiselle jotakin

Mä tahdon tavalliset hautajaiset

Jotkut kokemukset ja tunteet ovat niin suuria, että tuntuu pyhäinhäväistykseltä yrittääkään kirjoittaa niistä. Toisinaan ihminen käy läpi sellaisen tunneskaalan lyhyessä ajassa, ettei kaikkia sen vivahteita ole edes mahdollista pukea sanoiksi.

Olisi mahdollista tehdä tästä vain puhtaan kliininen keikka-arvostelu, jollaisia näkee musiikkialan julkaisuissa. En kuitenkaan ole ammattikriitikko, enkä mennyt katsomaan Samuli Putron keikkaa arviointi mielessäni, vaan puhtaasta rakkaudesta hänen tekemäänsä musiikkia kohtaan. Heiluin yleisössä lopulta yhtä hikisenä kuin artisti itse, yrittäen välttää murtamasta kaikkien vierustoverieni varpaita, tajuamatta ajan kulkua kuin hypnotisoituna. En siis yksinkertaisesti pysty olemaan objektiivinen arvioitsija, joten en aio edes yrittää.

Keikka alkoi noin puoli tuntia luvatusta ajasta myöhässä, mutta rehellisesti olisin voinut venailla pidempäänkin, sen verran hienoja muistoja minulle on sekä Zen Cafén että Putron omista keikoista jäänyt. Saavuin Blackpooliin melko myöhään, ja tullessani lavan edustalla parveili jo sankka joukko juuri ja juuri täysi-ikäisyyden ylittäneitä putrofaneja.

Blackpool on nimensä mukaisesti biljardipöytien täyttämä hallimainen baari, joka sijaitsee aivan Järvenpään ydinkeskustassa kävelykadun varrella. Lava on pieni, mutta sopivalla korkeudella, jotta taaempanakin seisoskelevat katsojat näkevät esiintyjät hyvin. Myös tanssilattia on pienehkö, mutta tilaa riitti ainakin tällä keikalla innokkaimmalle yleisölle sopivasti.

Ensimmäinen biisi oli uusimman levyn avausraita Arktiseen limboon, joka oli ihan mieletön aloitus tälle energiselle keikalle. Ensimmäisistä sävelistä lähtien ilta oli suoranaista tykitystä, jota tasapainottivat herkät versiot biiseistä Mitäpä jos ja Olet puolisoni nyt, sekä taidokkaasti sovitetut, jammailevat keikkaversiot monista tutuista kappaleista. Erityismaininnan ansaitsee Maija Vilkkumaan aviomies ja kitaravirtuoosi (tässä järjestyksessä, heh) Mikko Kosonen, joka todisti lavakarismallaan ja taidokkuudellaan jälleen kerran sen, miksi tytöt tykkäävät kitaristeista. 

Putron uudempi tuotanto on tanssittavaa suomirokkia, joka toimii pienillä klubikeikoilla täydellisesti. Zen Cafén ajoilta tuttu rosoisuus on karissut laulajan äänestä pois, ja livevedot Putro handlaa lähes virheettömän varmasti. Ihmekös tuo, sillä onhan kyseessä pitkän uran tehnyt konkari, herkkä ja nokkelaälyinen sanataiteilija, jonka poikamainen olemus saa hetkittäin uskomaan muusikon kuolemattomuuteen.

Lähes tunnin tanssittuani kitalaki alkoi kuivua ja olo olla tukala. Kuin tilauksesta Putro heitti juomapullostaan vettä yleisön päälle, joten ei kun suu auki ja kieli ulos, ja niin hetkellinen helpotus viilensi kurkkuani. 

Kuten suomalaisella rock-keikalla yleensäkin, ei Blackpoolissakaan tanssimaan intoutunut läheskään koko yleisö. Välillä mietin, voinko nostaa edes kättäni ilmaan, kun välillä kaikki muut tuntuivat seuraavan esitystä siivosti kuin pyhäkoululaiset. Onneksi hittien kohdalla vieruskaverini jammailivat vähintään yhtä riehakkaasti kuin minäkin, joten en ollut ainoa, joka näytti spiidiä vetäneeltä sammakolta. Tai  ehkä olinkin. Väliäkö sillä?

Pienten keikkojen etu verrattuna esimerkiksi massiivisiin stadion-konsertteihin on suurempi mahdollisuus saada yhteys artistiin. Ehkä vallaton sammakkomainen käytökseni oli osasyy siihen, että sain useamman kerran katsekontaktin Putroon. Niinä hetkinä yritin viestiä joka solullani sitä syvää kiitollisuutta, jota hänen elämäntyötään kohtaan olen vuosien mittaan kokenut, aina siitä lähtien, kun isosiskoni lauloi minulle pienenä "Harri on tehnyt itsestään pellen, Harri on tööt-tööt-tööt-tööt-tööt".

Keikan jälkeen istuin viilentymässä parvekkeella ja tainnuttamassa janoani lonkerolla. Korvissa soi, muistelin isäni varoittaneen minua tinnituksesta, ja kertasin mielessäni juuri kokemaani keikkaa. Tuntemukseni tiivistyivät parhaiten yhteen lauseeseen: se oli parasta, mitä aikuinen ihminen voi vaatteet päällä tehdä.

Samuli Putrolle! Cheers!

On elettävä huolella

Moi,

Tänään luvassa ei ole syväluotaavaa analyysiä ihmismielen kiemuroista, vaan huonolaatuinen kuvaoksennus viime viikkojen tapahtumista ja teemoista. Viihdyttävin tämä on todennäköisesti minun mielestäni, mutta koska pidän blogiani myös eräänlaisena julkisena päiväkirjana, on sekin jo puolivoittoa, jos edes itse jaksan palata postauksiini ja nauttia niistä. Olen vain niin tottunut kirjoittamaan tekstejä ajatellen lukijoita, että nyt koen tekeväni irstaan narsistisen teon.

Yöjunat,

nuo lähijunien kurjat pimeyden ritarit. 

Aina ei tiedä pääseekö yövuoroon laitettu veturivanhus perille vai ei.

Siinä selkenevät astetta sumeammatkin ajatukset.

Ruoka ja raflat

Manhattanin lounas 7,70 €. Peukku tälle.

Rosson pizzarulla ruispohjalla. Om nom.

Lohisalaatti

Messut

Kauneutta, kirjoja, taidetta, musiikkia ja ruokaa.

Oikealla haastateltavana Jouni Hynynen

Koulu

Tänään:

Vihdoin!

If I Were A Boy

Oma naamakarvastoni on myös tässä marraskuussa häpeällisen heikko,

mutta sainpa kuitenkin jonkinlaisen herrasmies Stig -lookin aikaiseksi.

Veikeää viikon jatkoa!

Salmarin soittolista 10.11.12

1. HIM - Wicked game

"The world was on fire and no one could save me but you

It's strange what desire will make foolish people do

I'd never dreamed that I'd love somebody like you

I'd never dreamed that I'd lose somebody like you"

2. Arctic Monkeys - R U Mine?

"I go crazy 'cause here isn't where I wanna be

And satisfaction feels like a distant memory

And I can't help myself,

And all I wanna hear her say is "Are you mine?"

3. Osmo Ikonen - Running till the Rainbow Ends

"Hungry for more entertainment, for more money to spend,
there's always a reason to find something to complain.
You reach for the stars, but if you get that far, you'll only get burned.

The grass is greener on the other side of the fence.
And you'll never find enough money to spend.
It's so hard to sttle with the things you got, when you cant get enough."

4. Jukka Poikka - Sukuvika - suksi ei luista

"Jonkin aikaa olin minä varatöiden vanki,

etelässä valtatietä kun mä tervasin.

Vaan takasin mä palasin taas niin kuin pumeranki,

tervaahan se työ on ollut mulle muutenkin."

5. Ben Harper - Walk Away

"With so many people 

to love in my life

Why do I worry

about one?"

6. John Mayer - Heartbreak Warfare

"How come the only way to know how high you get me

is to see how far I fall?

God only knows how much I'd love you if you let me

but I can't break through it all."

7. Ruger Hauer - Jokaiselle jotakin

"Poikani, ei oo olemassa valintoja väärii

Mut paras on usein sitä, mikä on populäärii
Voit etsii sitä jotain vaikka maailman ääriin
Mut ei laadulla korvata määrii
Sun reviiri, se on vaan snadi laatikko

Kun puhallan sun korvaan, se on inspiraatio"

8. Ultramariini - Elohopeaa

"Vuoksesi, olen aina huolissani,
vaikka se, mikä virtaa suonissasi
ei ole verta, se on elohopeaa."