Mä aion antaa sen kuolla

Vapaa

Mä olen kyllästynyt niihin
voimiin, jotka ohjailee mun elämää,
jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä, onko se väärin,
kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan,
sillä niin olis käynyt, jos ois jäänyt eiliseen kii.

Joku mua piteli siinä,
se oli niin kamalan vahva,
eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
suurempi vuori ja merta,
se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluun jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan tän.
Mun pakoni loppuun juostu on.

En aio tuntea pelkoo,
vaikka pelkään, et se ei oo musta kii,
mut mä luulen, et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
en enää anna sille tilaa hengittää,
mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.

Mä rakennan kotini yksin,
mä armahdan nimeäni yksin,
ja pakotan pitämään itseni koossa.
En ole se surkea rätti,
jonka sydän on imetty kuiviin,
en rakenna sille kotiini huonetta.

En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluun jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan tän.
Mun pakoni loppuun juostu on.

Mä valitsin juosta,
koska luulin, etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseäni tuosta,
se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

En odota yllätystä,
en pidätä hengitystä.
Mä haluun jättää sen kaiken taaksepäin,
mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
enkä kuolematon,
mut mä tiedän vaan sen,
minkä sydän on tiennyt kauan tän.
Mun pakoni loppuun juostu on.

Teini-ikä jatkuu

Monesti törmään siihen tyytymättömään ajatukseen, etten ole tarpeeksi jotain. Enää en haluaisi lisää vuosia ikääni, mutta haluaisin olla ennen kahtaviittä viisas ja harkitsevainen, ajatuksiltani kypsä, mutten vielä vanha.

Nuoruutta ja sen ajattelemattomuutta pidetään herkästi epätoivottavana piirteenä esimerkiksi työntekijää tai kumppania etsittäessä. Tästä huolimatta rekrytoijat ja esimiehet, sekä seuranhakumielessä etenkin miehet, havittelevat iältään nuoria alaisia ja tyttöystäviä. En ole siis ainoa, joka kulkee päivästä toiseen mielessään se absurdi ideaali, että voisipa ikääntymisen pysäyttää, mutta tietojen ja viisauden kartuttamisen soisi jatkuvan ikuisesti. 

Jos tilanteeni haluaa nähdä positiivisesti, olen sekä suloisen naiivi että ihailtavan nuori. Toisaalta voisi sanoa, että olen ikäni vuoksi huikentelevainen ja epävarma, toisin sanoen kaikessa tietämättömyydessäni mulkku, eikä minua voi vielä fyyisestikään täysin puhtain omin tunnoin Naiseksi kutsua. Feel free to choose your side!

Hätkähdin siihen, kuinka epäkypsä olen, kun katselin netistä keräämiäni kuvia. Makuni ja ihailemani tyylin perusteella minua voisi sanoa teini-ikäiseksi. Siinä missä pitäisi olla tyytyväinen murrettuihin väreihin ja nätteihin, ajattomiin leikkauksiin vaatteissa, minua kiehtovat tylli, pitsi, neonvärit, kontrastit, goottius ja punk. Kuljin vuodet matalilla kengillä hartiat lysyssä, koska olin naiseksi niin "pitkä", mutta nykyisin nautin kun olen lempikengissäni monia miehiäkin pidempi, lähes 190-senttinen. 

Syy tämänhetkiseen "kapinaani" löytynee siitä, että olin teini-ikäisenä hyvin kiltti. En karannut kotoa, dokannut vanhemmilta salaa, lintsannut tai pukeutunut liian paljastavasti. Toki nukuin vanhempieni mielestä liian myöhään, istuin tietokoneella liian paljon, en siivonnut tarpeeksi ja jätin läksyt tekemättä, mutta on myönnettävä, että vielä vuosien jälkeenkin teen näitä kaikkia edelleen...

*

Perhettä vastaan kapinoinnista tuli yksi hyvin ajankohtainen juttu mieleen:

Aina joulun aikaan sain ripustaa huoneeseeni, yleensä ikkunalle, jouluvalot. Oli nimeltämainitsemattomien tahojen mielestä äärimmäisen tärkeää, että valot olivat yksiväriset, mieluiten kirkkaat tai siniset. Piti olla tyylikästä. Sateenkaarikin olisi todennäköisesti miellyttänyt heidän silmäänsä eniten hillityn kaksivärisenä, vaikkapa harmaamustana.

Minä olisin halunnut värikkäät jouluvalot. Rakastin värejä jo silloin. Oli kuitenkin perheen pienenä hippiäisenä mahdotonta nousta yleistä mielipidettä vastaan. En oikein hallitse konfliktitilanteita vieläkään, siksi mieluummin nielen kiukkuni kuin olen hankala. Joskus se on kääntynyt erittäin inhottavasti omaa etuani vastaan. Niin tein siis joulukoristeidenkin kohdalla.

Mutta kuuseni nyt, jouluna 2012:

Värikäs jenkkityylinen kuusi, jonka ledivalot loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Kitsch? Olkoon vaikka  Suomen mauttomin kuusi, se on juuri sellaisen, joka saa minut hymyilemään. Kaipaa laulukseen ehkä ennemmin vallattoman Jingle Bellsin kuin hartaan Jouluyö, juhlayön, mutta kykenen antautumaan virsien vaatimaan alakuloiseen tunnelmaan ihan luonnostanikin.

*

Koulussa suurin osa kavereistani on minua nuorempia. Ei merkittävästi, mutta pari-kolme vuotta. Juuri sen verran, että kun painoin ylioppilaslakin päähäni, osa heistä aloitti lukion. 

Saan koulukavereideni elämänilosta, jonka epäilen osittain johtuvan iästä, hirvittävästi energiaa ja pontta omaan arkeeni. Joskus toki tanttamainen "kyllä minäkin silloin luulin asioiden olevan noin mustavalkoisia" -ajattelu nostaa päätään, mutta silloin havahdun ja totean, että elämä ja maailma todella opettavat, lyhyessäkin ajassa. 

Pari vuotta eivät näy ulkonäössä tai kerro mitään elämänkatsomuksen järkevyydestä, mutta pienissä, yksittäisissä asioissa sillä voi toisinaan olla vaikutusta. Esimerkiksi siinä, että eräskin 19-vuotias tyttönen kärsii ikäkriisistä, koska täyttää joulukuussa 20 - itse taas pidän helmikuussa täyttyvää 24. ikävuotta naurettavan pienenä lukemana, sillä todella moni kolmikymppinenkin on vielä nuorekas. 

Ihmissuhteissa henkilön kypsyys punnitaan toden teolla. Mustasukkaisuuden sanotaan olevan epävarman ihmisen toimintaa, ja epävarmuuden taas kielivän lapsekkaan omistushaluisesta ajatusmaailmasta. Mutta olisiko rakkautta ilman sitä lapsuudesta kumpuavaa sisäsyntyistä tarvetta tulla kuulluksi, nähdyksi, kosketuksi ja hyväksytyksi? 

Eräs miespuolinen ystäväni sanoi, ettei parisuhdeasioissa koskaan kasva täysin aikuiseksi, kun puheeksi tuli hölmönä kiukutteluna ja uhkailuna ilmentyvä mustasukkaisuus. Asiaa pohdittuani totesin, että se on täysin totta. Miksi me oikeastaan edes väitämme viisastuneemme ja aikuistuneemme? Tunteet kuitenkin paljastavat ennemmin tai myöhemmin sen, keitä me olemme olleet koko elämämme. Aikusena meillä lienee enemmän keinoja piilottaa todelliset tuntemuksemme, mutta se sama raivoon verrattava tunnemyrsky järisyttää vielä keski-iän jälkeenkin sisuksiamme, jos esimerkiksi kumppani pettää tai hyvä ystävä jää kiinni suuresta valheesta.

Toinen miespuolinen kaverini sanoi, että ihminen olisi onnellisempi, jossei tietäisi ikäänsä. Hieman tämän lausahduksen jälkeen tapasin hoitotyön merkeissä vanhan naisen, joka oli nuoruuden ilomielisyyden ilmentymä. Hän oli vilkas ja silmin nähden onnellinen, pulppusi puhetta ja kertoili tarinoita ystävättäristään. Myönnän, että elämän kuluttama läpikuultava iho yhdistettynä tähän nuorekkaaseen olemukseen oli aluksi hämmentävä, mutta lopulta todella rakastettava ja perin juurin kadehdittava kokonaisuus. 

Ehkäpä minäkään en tahtoisi olla ikäni määrittämä, en itseni enkä toisten silmissä. Lisäksi en haluaisi myöskään olla sukupuoleni tai ihonvärini "vanki". 

Mutta olen 23-vuotias suomalainen, vaaleaihoinen tyttö. Sillä on merkitystä. Kaikkein suurinta kypsyyttä onkin osoittaa hyväksyvänsä se - ja sitten olla totaalisesti välittämättä siitä. 

Hahahahaaaa!

Hetskutytön lempparilista

Ultimaattiset hottikset

Johnny Depp

Mies, joka on syötävän hyvännäköinen jopa viiksillä, pitkällä rastoittuneella tukalla ja rajaukset silmissä.

Ulkonäön ja lahjakkuuden perusteella virheettömät geenit.

Wish you were at least my dad...

Menetin varmaan ainoat mieslukijani tällä viimeisellä kuvalla, ja saan kaikilta muilta paheksuntaa, onhan tupakointi epäterveellistä jne. Mut hei, kattokaa nyt sitä! Ja lupaan tehdä vastaavan postauksen naisista, pian. I promise. Paljon paljasta pintaa. Kyllä kyllä. Keep reading ;)

Herra Ylppö

Kalju rokkari. Matala ääni. Tyyli, jonka kruunaa joko musta nahkatakki tai bleiseri. Cannot locate the hotness? Then you're blind!

Ollapa tuo vuohi.

Lisäys 25.11. klo 13.21

Jake Gyllenhaal
Hakkaan täällä päätäni seinään. Miten voin unohtaa. Iskee aina kuin tuhat volttia! On mielestäni oikeasti kuumempi jopa kuin kaikkien lemppari Depp.

"Jokin näissä viehättää" -kategoria

Ryan Gosling

Kuuluu mielestäni Scarlett Johanssonin kanssa samaan kastiin, joka ei säväytä kuvissa ellei ole nähnyt ensin liikkuvassa kuvassa. Jollain sitä on, käsittämätöntä karismaa.

Michael Madsen

Nykyisin jo vanha patu, mutta Reservoir Dogsin aikaan olisin langennut koska tahansa tuon mystisen puolivirneen edessä. Silmäkulmien rypyt ja hieman toispuoleinen hymy. Ah juu.

Gianluigi Buffon

Kaikista ronaldoista ja beckhameista huolimatta valitsin italialaisen Buffonin. Sympaattinen maalivahti.

Mitä oonkaan sanonut miehistä puvuissa? ;)



Hetkelliset ihastukset 
(kiitos Netflix ja P.S. Rakastan sinua...)

Gerard Butler
Irkkuaksentti! Ja kattokaa nyt sitä.

Javier Bardem
Olen ihaillut viime aikoina Eat, Pray, Lovessa, uusimassa Bondissa sekä P.S. I love you:ssa. Noussee pian vakituiseksi ihastukseksi. Damn you, Penelope!

Harry Connick Jr.

Leffan kolme komeaa koossa. Roolin perusteella olisin itse lämmennyt tälle. As awkward as me.

Pikkupaniikista kehkeytyi kunnon skandaali

Heipähei.

Tässäpä se sitten tulee, koska uskolliset lukijani ovat sitä toivoneet - postaus. Aihetoiveet kuitenkin sivuutan itsetietoisella olankohautuksella, ja teen kuvallisen koosteen vapaapäivästäni, joka tällä viikolla osui maanantaille. Bon appetit!

* * * 

Kuten olen aiemminkin sanonut, Spotify Premium on parhaiten käytetyt 10 euroa kuukaudessa. Kuuntelen musiikkia jatkuvasti koneella ollessani ja julkisissa kulkuvälineissä matkustaessani. Kotona arkeni pyörii hyvin tiiviisti sohvalla tietokonetta napsuttaen, joten nörttinurkkaukseni on nykyisin melko luksus. Vain hyvä äänentoistojärjestelmä uupuu. (Huomaathan, että marraskuun vähäinen auringonvalo blokataan sälekaihtimilla, jotta dataaminen ei häiriinny...)

Lady of the house in her awesome jumpsuit. Kuulemma tämä asu ei tee oikeutta naisellisille vartalonmuodoille, joten säästän silmiänne, enkä lisää takaapäin otettua kokovartalokuvaa. Kieltämättä kropasta tulee sellainen soman nallekarhumainen. Jos et ole vielä itse kokeillut, toivopa pukilta joululahjaksi collegehaalaria. Niiiiiin pehmeä, mielettömän mukava ja todella lämmin! On ilmeisesti lainvastaista liikkua tällainen päällä julkisilla paikoilla, mutta kerran lähes 40 asteen kuumehoureissa en paljoa huvittuneista katseista välittänyt, kun piti saada ruokaa. Crazy bear lady of the Trashkända city?

Tässä kuvassa ollaan inhorealismin ytimessä. En ottanut kuvaa esimerkiksi valmiista quesadillasta, vaan nimenomaan tästä kaikista epäesteettisimmästä vaiheesta, kun kanat näyttävät lähinnä syötäväksi kelpaamattomalta teurasjätteeltä ja halpisjuuston rasian kulma on rytyssä. Mutta nälkä lähti!

Kaksi lempiharrastustani. Jos haistat sarkasmia edellisessä lauseessa, saatat olla oikeilla jäljillä. Terveisin kodinepähengetär Salmari Vaurio.

* 

Kuten usein käy, unohdin tänäänkin kameran kotiin. Sanallinen yhteenveto illasta lienee siis paikallaan.

Päiväni huipentui vierailuun vanhempieni luona. Siellä nautin suu messingillä uunilohesta ja paistetusta halloumijuustosta, sekä saunan lämmöstä. Asuin kaksikymmentä elämäni ensimmäistä vuotta maaseudulla, jossa pimeys on talvisin läpitunkematon katuvalojen puuttuessa. Synkkyyttä lievittää kuitenkin selkeinä iltoina ja öinä henkeäsalpaavan kaunis tähtitaivas, joka oli tänään hennon pilviverhon peittämä.

Illan päätteeksi linnoittauduimme tv:n eteen olohuoneeseen katsomaan muun muassa dokumenttia muotisuunnittelija Valentino Garavanista. Liikutuin hänen elämänkumppaninsa Giancarlo Giammettin 50-vuotisesta omistautumisesta muodille ja Valentinolle, joka on taiteellinen nero oikkuine kaikkineen. Puoli vuosisataa yhdessä on mielestäni romantiikan ruumiillistuma, etenkin, kun tarinassa vilahtelivat sellaiset italialaiset kaupungit kuin Roma (amor toisinpäin) ja Venetsia.

Biisilista tänään:

Leevi And The Leavings: Elämä ikkunan takana

Aerosmith: Cryin'

Anna Puu: Hyvä hetki

Coldplay: Clocks

Riku Niemi And His Orchestra: Sugared

Ruger Hauer: Jokaiselle jotakin

Mä tahdon tavalliset hautajaiset

Jotkut kokemukset ja tunteet ovat niin suuria, että tuntuu pyhäinhäväistykseltä yrittääkään kirjoittaa niistä. Toisinaan ihminen käy läpi sellaisen tunneskaalan lyhyessä ajassa, ettei kaikkia sen vivahteita ole edes mahdollista pukea sanoiksi.

Olisi mahdollista tehdä tästä vain puhtaan kliininen keikka-arvostelu, jollaisia näkee musiikkialan julkaisuissa. En kuitenkaan ole ammattikriitikko, enkä mennyt katsomaan Samuli Putron keikkaa arviointi mielessäni, vaan puhtaasta rakkaudesta hänen tekemäänsä musiikkia kohtaan. Heiluin yleisössä lopulta yhtä hikisenä kuin artisti itse, yrittäen välttää murtamasta kaikkien vierustoverieni varpaita, tajuamatta ajan kulkua kuin hypnotisoituna. En siis yksinkertaisesti pysty olemaan objektiivinen arvioitsija, joten en aio edes yrittää.

Keikka alkoi noin puoli tuntia luvatusta ajasta myöhässä, mutta rehellisesti olisin voinut venailla pidempäänkin, sen verran hienoja muistoja minulle on sekä Zen Cafén että Putron omista keikoista jäänyt. Saavuin Blackpooliin melko myöhään, ja tullessani lavan edustalla parveili jo sankka joukko juuri ja juuri täysi-ikäisyyden ylittäneitä putrofaneja.

Blackpool on nimensä mukaisesti biljardipöytien täyttämä hallimainen baari, joka sijaitsee aivan Järvenpään ydinkeskustassa kävelykadun varrella. Lava on pieni, mutta sopivalla korkeudella, jotta taaempanakin seisoskelevat katsojat näkevät esiintyjät hyvin. Myös tanssilattia on pienehkö, mutta tilaa riitti ainakin tällä keikalla innokkaimmalle yleisölle sopivasti.

Ensimmäinen biisi oli uusimman levyn avausraita Arktiseen limboon, joka oli ihan mieletön aloitus tälle energiselle keikalle. Ensimmäisistä sävelistä lähtien ilta oli suoranaista tykitystä, jota tasapainottivat herkät versiot biiseistä Mitäpä jos ja Olet puolisoni nyt, sekä taidokkaasti sovitetut, jammailevat keikkaversiot monista tutuista kappaleista. Erityismaininnan ansaitsee Maija Vilkkumaan aviomies ja kitaravirtuoosi (tässä järjestyksessä, heh) Mikko Kosonen, joka todisti lavakarismallaan ja taidokkuudellaan jälleen kerran sen, miksi tytöt tykkäävät kitaristeista. 

Putron uudempi tuotanto on tanssittavaa suomirokkia, joka toimii pienillä klubikeikoilla täydellisesti. Zen Cafén ajoilta tuttu rosoisuus on karissut laulajan äänestä pois, ja livevedot Putro handlaa lähes virheettömän varmasti. Ihmekös tuo, sillä onhan kyseessä pitkän uran tehnyt konkari, herkkä ja nokkelaälyinen sanataiteilija, jonka poikamainen olemus saa hetkittäin uskomaan muusikon kuolemattomuuteen.

Lähes tunnin tanssittuani kitalaki alkoi kuivua ja olo olla tukala. Kuin tilauksesta Putro heitti juomapullostaan vettä yleisön päälle, joten ei kun suu auki ja kieli ulos, ja niin hetkellinen helpotus viilensi kurkkuani. 

Kuten suomalaisella rock-keikalla yleensäkin, ei Blackpoolissakaan tanssimaan intoutunut läheskään koko yleisö. Välillä mietin, voinko nostaa edes kättäni ilmaan, kun välillä kaikki muut tuntuivat seuraavan esitystä siivosti kuin pyhäkoululaiset. Onneksi hittien kohdalla vieruskaverini jammailivat vähintään yhtä riehakkaasti kuin minäkin, joten en ollut ainoa, joka näytti spiidiä vetäneeltä sammakolta. Tai  ehkä olinkin. Väliäkö sillä?

Pienten keikkojen etu verrattuna esimerkiksi massiivisiin stadion-konsertteihin on suurempi mahdollisuus saada yhteys artistiin. Ehkä vallaton sammakkomainen käytökseni oli osasyy siihen, että sain useamman kerran katsekontaktin Putroon. Niinä hetkinä yritin viestiä joka solullani sitä syvää kiitollisuutta, jota hänen elämäntyötään kohtaan olen vuosien mittaan kokenut, aina siitä lähtien, kun isosiskoni lauloi minulle pienenä "Harri on tehnyt itsestään pellen, Harri on tööt-tööt-tööt-tööt-tööt".

Keikan jälkeen istuin viilentymässä parvekkeella ja tainnuttamassa janoani lonkerolla. Korvissa soi, muistelin isäni varoittaneen minua tinnituksesta, ja kertasin mielessäni juuri kokemaani keikkaa. Tuntemukseni tiivistyivät parhaiten yhteen lauseeseen: se oli parasta, mitä aikuinen ihminen voi vaatteet päällä tehdä.

Samuli Putrolle! Cheers!

On elettävä huolella

Moi,

Tänään luvassa ei ole syväluotaavaa analyysiä ihmismielen kiemuroista, vaan huonolaatuinen kuvaoksennus viime viikkojen tapahtumista ja teemoista. Viihdyttävin tämä on todennäköisesti minun mielestäni, mutta koska pidän blogiani myös eräänlaisena julkisena päiväkirjana, on sekin jo puolivoittoa, jos edes itse jaksan palata postauksiini ja nauttia niistä. Olen vain niin tottunut kirjoittamaan tekstejä ajatellen lukijoita, että nyt koen tekeväni irstaan narsistisen teon.

Yöjunat,

nuo lähijunien kurjat pimeyden ritarit. 

Aina ei tiedä pääseekö yövuoroon laitettu veturivanhus perille vai ei.

Siinä selkenevät astetta sumeammatkin ajatukset.

Ruoka ja raflat

Manhattanin lounas 7,70 €. Peukku tälle.

Rosson pizzarulla ruispohjalla. Om nom.

Lohisalaatti

Messut

Kauneutta, kirjoja, taidetta, musiikkia ja ruokaa.

Oikealla haastateltavana Jouni Hynynen

Koulu

Tänään:

Vihdoin!

If I Were A Boy

Oma naamakarvastoni on myös tässä marraskuussa häpeällisen heikko,

mutta sainpa kuitenkin jonkinlaisen herrasmies Stig -lookin aikaiseksi.

Veikeää viikon jatkoa!

Salmarin soittolista 10.11.12

1. HIM - Wicked game

"The world was on fire and no one could save me but you

It's strange what desire will make foolish people do

I'd never dreamed that I'd love somebody like you

I'd never dreamed that I'd lose somebody like you"

2. Arctic Monkeys - R U Mine?

"I go crazy 'cause here isn't where I wanna be

And satisfaction feels like a distant memory

And I can't help myself,

And all I wanna hear her say is "Are you mine?"

3. Osmo Ikonen - Running till the Rainbow Ends

"Hungry for more entertainment, for more money to spend,
there's always a reason to find something to complain.
You reach for the stars, but if you get that far, you'll only get burned.

The grass is greener on the other side of the fence.
And you'll never find enough money to spend.
It's so hard to sttle with the things you got, when you cant get enough."

4. Jukka Poikka - Sukuvika - suksi ei luista

"Jonkin aikaa olin minä varatöiden vanki,

etelässä valtatietä kun mä tervasin.

Vaan takasin mä palasin taas niin kuin pumeranki,

tervaahan se työ on ollut mulle muutenkin."

5. Ben Harper - Walk Away

"With so many people 

to love in my life

Why do I worry

about one?"

6. John Mayer - Heartbreak Warfare

"How come the only way to know how high you get me

is to see how far I fall?

God only knows how much I'd love you if you let me

but I can't break through it all."

7. Ruger Hauer - Jokaiselle jotakin

"Poikani, ei oo olemassa valintoja väärii

Mut paras on usein sitä, mikä on populäärii
Voit etsii sitä jotain vaikka maailman ääriin
Mut ei laadulla korvata määrii
Sun reviiri, se on vaan snadi laatikko

Kun puhallan sun korvaan, se on inspiraatio"

8. Ultramariini - Elohopeaa

"Vuoksesi, olen aina huolissani,
vaikka se, mikä virtaa suonissasi
ei ole verta, se on elohopeaa."

Kauhunhetkiä miehisessä maailmassa

Aion jakaa kanssanne nyt hyvin traumaattisen kokemuksen.

Tätä postausta varten hain jääkaapista suuren purkillisen suklaafudge-jäätelöä ja kääriydyin viltin sisään kuin sydänsuruinen Carrie Bradshaw. (Kunnes sain kuulustelupuhelun, jonka aikana tuijotin jäätelöpurkkia kauheat sulamiskuvitelmat mielessäni... Onneksi Ben ja Jerry pitivät kuosinsa.)

Ymmärrän jälleen tuhatkertaisesti paremmin pelokkaita teinipoikia, jotka astuvat isoäitinsä tai tätinsä pakottamana ensimmäistä kertaa sisään kauneushoitolaan. Vieras maailma, jonka kieltä ei ymmärrä, on aina stressitasot huippulukemiin nostattava kokemus. Vielä kun kuvioon lisätään epäystävällinen, jopa halveksiva käytös natiivien taholta, taistele tai pakene -ajatus sumentaa rationaalisen ajattelun täysin.

*

Minä pidän viihde-elektroniikasta. Tykkään hipelöidä uutukaisia kosketusnäyttöjä, painella käyttämättömiä nappuloita, ja periaatteessa vallan nautin elektroniikkaliikkeissä asioimisesta. Jos mukana on mies.

Selvennetäänpä hieman. Moni tietänee, mitä tapahtuu, kun nainen asioi yksinään autokaupassa? Rasvainen, parhaat päivänsä 20 vuotta sitten nähnyt automyyjä, mies, tulee salamana paikalle. Silmissä tällä lierolla kiiluu yksi ajatus: myydä mahdollisimman kamala rotisko tälle naisparalle älyttömään ylihintaan, koska nainen ei todennäköisesti tajua maksavansa 15 vuotta vanhasta puhkiruostuneesta kotterosta summaa, jolla kuuluisi saada tuliterä menopeli kaikilla lisävarusteilla.

Ei, oleellista tässä tarinassa ei ole se, että mies on pahis. Samaa tapahtuu varmasti toisinkin päin. Joulun alla kaikkien poikaystävien ja aviomiesten kannattaa olla varuillaan etenkin naisten alusvaateosastoilla, joissa toisesta todellisuudesta tullutta vierasta viedään kuin pukkia... reessä?

Takaisin tähän päivään! Kävelin rinta rottingilla erääseen jättimäiseen elektroniikkatavarataloon vain poistuakseni sieltä puoli tuntia myöhemmin kasvot häpeän punasta hehkuen. En muista koska olen shoppailun jälkeen ollut yhtä vihainen sekä itselleni että saamalleni kohtelulle.

Autot ja elektroniset laitteet - miehisen maailman kruununjalokivet. Nuo loputtoman mielenkiintoiset aiheet, jotka sulostuttavat kaksilahkeisten arkea, ja hämmentävät käsittääkseni muitakin naisia kuin minua piuhojensa paljoudella ja komponenttiensa kummallisuudella. Meikkipussin sisältöä tutkiva ja hölmöjä kysymyksiä laukova mies on naisten mielestä aivan yhtä kuolematon vitsin aihe kuin naisten tietotekniikan ymmärtämättömyys miehille.

Traumani keskiöön nousi yksi perkeleen PIUHA. Tai johto, kaapeli, mikä lie sähköä johtava naru, joka kahteen reikään tökättynä välittää tietoa laitteesta toiseen. Halusin, tai siis pikemminkin tarvitsin, HDMI-kaapelin.

Niin idiootti en edes minä ole, ettenkö olisi löytänyt langatonta näppäimistöä omin avuin. Nappasinkin mukaani tuon valtavan Logitechin paketin (nyt joku sivuilleni eksynyt teekkari huutaa kuolemankarjaisunsa - goodbye!), joka kainalossa oli vaikea liikkua hillityn huomaamattomasti kaapeli-/johtohyllyltä toiselle. En muutenkaan ihan hirveän hyvin sulautunut asiakaskunnan joukkoon kokopitkässä mustassa villakangastakissani, nyrkin kokoisessa hiuskukassani ja kopisevissa koroissani...

Tässä vaiheessa paljastettakoon sellainen hauska yksityiskohta, että luulin aluksi metsästäväni scart-johtoa. Missään vaiheessa pitkähköä opinpolkuani minulle ei ole selitetty tv:hen tuikattavien johtojen eroja. Ei i-ki-nä. Kyllä piti merivirrat ja kertotaulut osata ulkoa, mutta ei sitten tällaista käytännön asiaa voitu opettaa? Nyt menee suomalaisten verorahat hukkaan.

Kykin johtohyllyjen välissä 10 minuuttia, välillä siirtyen nöyrästi pois itseäni fiksumpien asiakkaiden tieltä. Liekö liian monen naiset ja tietokone -vitsin syytä, mutta yhtäkkiä itsekunnioitukseni ei antanut periksi pyytää apua tehokkaan näköisiltä myyjäpojilta. Osaston ainoa nainen oli kovin kiireinen muiden naisasiakkaiden kanssa (miksiköhän...), joten koitin kaivella muististani, mitä elämäni miehet olivat minulle tv:n piuhoista sanoneet. Pää humisi tyhjyyttään, ja tunsin itseni orvommaksi kuin pitkiin aikoihin.

Nappasin arpomalla yhden johdon ja kävelin kassalle. Aloin kuitenkin epäillä valintaani, ja kassapoika todisti epäilyni oikeaksi: neiti Vainio ei ollut nyt aivan jyvällä asiasta, joten ystävällinen kädenliike ohjasi minut asiakaspalvelupisteelle.

Kyseessä on aivan jumalattoman suuri tavaratalo, jossa on omat palvelupisteensä ensinnäkin jokaiselle brändille, ja tämän lisäksi lukuisia kassa-, nouto- ja asiakaspalvelupisteitä, joihin jokaiseen pitää kiltisti jonottaa joko vuoronumerolla tai ilman. Älytön järjestelmä, joskin periaatteessa toimiva, kunhan tietää, minne mennä.

Kaikista söpöistä myyjäpojista sain tietenkin avukseni kaikista leipiintyneimmän ja naisiin tympääntyneimmän yksilön, jonka ihon vaaleus peittosi jopa oman kalpeuteni. Olen aina inhonnut väitettä, että miehet pitävät avuttomista naisista, sillä oma bimbouteni on saanut lähinnä kettuilua osakseen. Niin tälläkin kertaa, mutta nyt mukana olivat myös halveksiva ilme ja tahallisen vähäsanainen ulosanti. 

Ehkä ongelma oli, etten hyödyntänyt naisellisia avujani tarpeeksi, tai sitten jätkä oli jätetty ja petetty, mene ja tiedä. Asiansa hän hoiti, eli lätkäisi käteeni oikean johdon, mutta muuten tunsin itseni niin epätoivotuksi asiakkaaksi, ettei edes kassapojan ystävällinen ja rohkaiseva lause "hyvä että sait selvitettyä asian" tuntunut enää missään. Episodin aikana soitin jopa "it-tukihenkilölleni" varmistuspuhelun, jonka aikana kyyristelin muilta asiakkailta piilossa tarjoushyllyn takana kuin myymälävaras. 

Miksi en kysynyt apua heti, vaan odotin epätoivon hetkeä? Miksi en ostanut johtoa netistä? Miksi menin yksin? Monen monta kysymystä, jotka eivät valitettavasti ole enää kovin oleellisia. Mutta takaisin en Verk... tuohon jättikauppaan enää mene, ellei minulla ole miestä mukana.

Neiti varpunen

Sinulle, joka vertasit taannoin pesemätöntä tukkaani kapteeni Jack Sparrow'n kuontaloon:

http://weheartit.com/entry/42491427

Ihanaa viikon jatkoa, pimpulat <3