torstai 28. maaliskuuta 2013

Samae Koskinen - Hän, jolla on kaikki


tänä iltana yhdessä tanssitaan
ja kaikki on iloisii
kaikki tärkeet ovat tänne löytäneet
meil on paljon ystävii

nyt on kaikki niin hyvin
oltaispa tälleen ikuisesti
voi kun voitais joskus sanoo
et meidän rakkaus kaiken kesti

tänä iltana yhdessä tanssitaan
ja kaikki on iloisii
ei kuultu vastalauseita
kun meitä vihittiin

en oo kaikkein komein jätkä
eikä perheelläni ole rahaa
mut se ei ollu mikään este
tää on sitä mistä kovat jätkät laulaa

täällä juhlitaan nyt rakkautta
kahden yhteistä kauneutta
tänne me yhdessä palataan
aina uudestaan

kelpaat mulle vaikka oisit ryppyinen
vaikka oisit hetken joku muu
vaikka oisit kuinka tautinen
kelpaat sit kun sult ei aukee suu

mut on sussakin joskus kestämistä
oot välillä hyvin hyvin vaikee
mut se on yksi syy lisää
rakastaa sua yli kaiken

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

These beautiful creatures called friends and family


Oskar: "I promise, I'll be better soon, I promise, I'll be normal!"
Linda: "That is the last thing I would want, you're perfect."

(Extremely Loud and Incredibly Close)











+ so many amazing people in my life whose pictures I don't have or couldn't find, thank you for everything <3 Without you the world would be much more boring place and I wouldn't be the person I am today. 




tiistai 26. maaliskuuta 2013

Another typical Tuesday

Hi! Since so many of you lovely people have been asking what I've been up to lately, here's the answer:



I know. I'm hilarious.


I'm not proud of the next picture either - today seems to be the day of embarrassing photos... After seeing it I understood what's wrong with this world, and most of all, with me.




I wish I didn't have to say this, but here you can see all the cosmetic products I threw away today. Most of them were empty or just too old to be used anymore. But some of them I had used only once or twice, and I had bought them only for fun in the first place...

I'm a simple girl. And simple people need simple lives. There's nothing simple or fun seeing all these meaningless things around you. I feel like suffocating when I try to clean up my place - I don't have enough closet space for my stuff anymore. 

Sometimes I think it'd be cool to be able to put all my stuff in one suitcase. But to be honest, I think that's for the professionals and I'm only a newbie. I just want a little more space.

Oh yeah, I also have this weird disease on my hands:




Just kidding. I had to test the lipsticks and lipglosses before throwing them away (the smell of the lipstick tells a lot about its condition).

maanantai 25. maaliskuuta 2013

The war in 1812

(Oh well...) 

Hello there! I'm this girl from Finland. We have probably met?

I was gonna tell you something about my favorite music and stuff but it seems somebody had a way better idea.

This someone told me to write about the war in 1812. 

Oh yeah.

Sometimes my friends really surprise me...


Ok - I'm pretty sure there was a war in 1812. I just have no idea where and why. I used to be the girl who couldn't care less about history when I was at school. I found these wars and old stuff so boring I wanted to jump out of the window. Instead I tried to sleep without the teacher noticing or text my friends without the same boring devil seeing and taking my phone away.

Yep, I was the adorable teenager who was only interested in herself and the cute guys who I could stalk. The amount of lipgloss and mascara I used daily was r-i-d-i-c-u-l-o-u-s. I was so vain and so full of angst that the most days I ended up writing my diary in candlelight and crying myself to sleep. So uncool.


About wars in general: I hate them. Although uniforms are sometimes hot, I hate everything related to war. Except guns. They are cool, so masculine! But they're designed to kill and killing isn't nice. If you disagree with me, think again.

One of the most terrifying things to think about before going to sleep is am I going to live in the war zone myself someday. Of course I don't want that. Losing your home is horrible, losing your loved ones is excruciating. Having nightmares decades after the war is just unbearable. My late grandpa saw the bombs expolding in his dreams for years, that's how traumatic his experience was. He didn't have the chance to go to therapy because our country was a mess. Everyone just had to put their mental issues aside and work hard to build a future for them and their children.


All this happened long time ago, but in the 20th century. I have no idea what happened in the 19th century so I can't tell you much about the war in 1812.

Probably there was a man. Or many men. And they were unhappy for some reason.
Maybe somebody had something they wanted. Or someone didn't give them what they needed.

Everything was fine until they became so angry they decided to start a war. 

They started to think that that someone was their enemy.

They recruited men and gave them guns.

The enemy needed to be destroyed.

The rest, as they say, is history. 


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

torstai 21. maaliskuuta 2013

Rakkaudesta

Jari Sarasvuon luokse oli tullut kolme avioliittoaan mokannut mies, joka on myyntityön huippuammattilainen. Hän toivoi, että Jari osaisi auttaa häntä säilyttämään neljännen, juuri sitomansa liiton.

Jari kysyi mieheltä, kuinka usein tämä ison ja tärkeän asiakkaan tavatessaan on kyllästyneen näköinen. Tai kuinka usein hän lopettaa tärkeän palaverin vain kääntämällä selkänsä, ja kävelemällä autolleen.

Mies vastasi, ettei hän koskaan, tietenkään, tekisi niin.

Aina kun hän tapaa asiakkaan, hänellä on kasvoillaan ilahtunut ilme, ja palaverin päätteeksi hänen olemuksensa huokuu kiitollisuutta.

Sitten Jari kehotti miestä miettimään, millä tavalla hän kohtaa työpäivän jälkeen puolisonsa. 

Väsyneenä, perjantaipullon kuvat silmissä kiiluen hän astuu sisään ja urahtaa tervehdyksen vaimonsa suuntaan, eikä koskaan pysähdy tämän luo, todella huomioi tätä ja esimerkiksi suutele. Mies vain "rämpii himaansa nuolemaan haavojaan", joskus jopa häipyy matkoilleen ilmoittamatta.


Toinen kysymys, jonka Jari nimettömäksi jääneelle esimerkkimiehelle esitti, koski keskustelukulttuuria.

Kuinka usein tärkeän ja ison asiakkaan kanssa keskustellessa sinä paitsi osoitat asiakkaan olevan väärässä, niin kerrot että hän on myös idiootti ja pelkuri? 

Kuinka usein teet kauppaa piikittelemällä asiakasta ja todistelemalla omaa ylivertaisuuttasi?

Mies vastasi, ettei ikinä, kukaan ole tehnyt kauppaa tuolla tavoin toimimalla. 

Jari vastasi, että mies tekee tätä jatkuvasti kotonaan.


Miehet olivat tunteneet toisensa jo vuosikausia, mutta Jari ei ollut enää myyntitykin ensimmäisen avioliiton jälkeen halunnut käydä tämän luona kylässä.

Sillä aina saapui se sietämätön hetki, jota vieraat joutuivat todistamaan. Mies alkoi sättiä, piikitellä ja nolata vaimoaan. 


Jari kysyi kolmannen kysymyksensä.

Kuinka usein kostat asiakkaallesi, jos tämä rikkoo lupauksensa tai käyttäytyy huonosti?

Mies vastasi: en ikinä, annan aina anteeksi. Tuli mitä tuli, otan kaiken vastaan.

Sen sijaan kotona, Jari huomautti, sinä kostat puolisollesi joka ikisen loukkauksen, kuvitteellisenkin.

Puolisosi on elämäsi tärkein asiakas. Eniten hyvinvointiisi, terveyteesi ja onnellisuuteesi vaikuttaa vaimosi. On elämäsi tärkein päätös pitää elämäsi tärkeintä ihmistä elämäsi tärkeimpänä asiana. Mutta sinä annat parasta asiakkaillesi, mikä näkyy sinun myyntiluvuissasi, mutta sinä et anna kaikkeasi ihmisille, josta riippuu sinun elämäsi. Jospa käännät ajattelun toisin päin - ja itse asiassa on todennäköistä, että mitä enemmän annat vaimollesi, sitä enemmän annettavaa sinulla on myös työelämässä.
Kohtaaminen, kiittäminen, toisen ihmisen tunteiden sulostuttaminen ja suojelu - se että teet työtä. 
- Jari Sarasvuo
Jari Sarasvuo:  Rakkaus on ajanjakso yksinäisyyden ja kyllästymisen välissä (klikkaamalla pääset suoraan Yle Areenan sivuille kuuntelemaan ohjelman)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

You're gonna go far, kid

Hommahan menee niin, että kun ei ole aikaa kirjoittaa, uusia postausideoita putkahtaa mieleen koko ajan. Kun taas aikaa olisi, mieli on ideoista ja ajatuksista tyhjä - kun elämässä ei tapahdu mitään, ei ole mitään kirjoitettavaakaan. Ikävä oravanpyörä, josta on tasapaino kaukana.

En tiedä oikein mihin suuntaan haluaisin blogiani viedä. Syöksenkö jatkossakin kirjoitukseni täyteen suttuisia ja epäskarppeja kuvia, vai keskitynkö kirjoittamiseen kuvaamisen sijaan. Pidänkö päiväkirjaa vai yritänkö nähdä asiat vähemmän minäkeskeisestä perspektiivistä. Hyödynnänkö koulussa oppimaani vai pidänkö ns. ammatillisen osaamisen mahdollisimman kaukana blogistani. Ja sitten vielä tämä kielikeissi, eli käännänkö jatkossa tekstini englanniksikin... Vaikeeta on.

Yksi asia on jälleen askeleen, joskin aika pienen sellaisen, lähempänä toteutumistaan. Check this out:


Loppu onkin kiinni sitten omasta opiskelumotivaatiosta. Saa lähettää tsemppisuklaita ja tulla hieromaan lukemisesta jännittyneitä hartioita milloin vain!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Minds are like parachutes - they only function when open

Kansalaiset,

Teeskentelijä on päättänyt ryhtyä kuukauden mittaiseen ostolakkoon. 13.4. päättyvän antimaterialismikokeilun kieltolistalla ovat kaikki muut tavarat ja käsinkosketeltavat asiat paitsi henkiinjäämisen takaavat mahdollisimman edulliset ja terveelliset elintarvikkeet.

Syitä lakkoon on kaksi: ensimmäinen, eikä suinkaan pienin edes globaalissa mittakaavassa, on raha. Tai siis pikemminkin sen puute. Toinen taas on henkilökohtainen kyllästyminen valtavan yltäkylläiseen tavaramäärään, jonka alle ihmisparka on tukehtumassa aivan tuota pikaa. Uskallan väittää, että minulla on kaikki, mitä tarvitsen.

Miksi vain kuukauden mittainen kokeilujakso? Kyseessä on totuttelu uudenlaiseen elämäntapaan. Haluan todistaa itselleni, että vaikka esimerkiksi ennen baari-iltaa huuliltani pääsisi karmaiseva ulvahdus "mulla ei oo mitään päällepantavaa", se on oikeasti hallusinaatio, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Samaa mekkoa kun voi, ja, herranjumala, pitääkin käyttää useammin kuin vain kerran. 

Haluan herätä ja havahtua. Löytää jatkossa onnen muualta kuin vaatekaupoissa kuljeksimisesta. Päästä irti pakkosaadapakkosaada-tunteesta, tuli vastaani millainen Upea Tavara hyvänsä. Ehkä tulevaisuudessa vähentää tavaramääräni oikeasti puoleen nykyisestä. Luultavasti pärjäisin silläkin paremmin kuin hyvin. 

Kuten näkyy, myös blogini ulkoasu on uudistunut. Todennäköisesti tulen fiksaamaan sitä vielä useaan kertaan, mutta vanhan oli jo aika väistyä uuden tieltä. 

Arrivederci!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Bloggaajan paluu, osa 2

En tiedä oikein mistä aloittaisin... Matkalla Hollannissa ja etenkin reissun jälkeen on tapahtunut paljon kaikenlaista, ja itse asiassa vasta tänään mulla on ollut kunnolla aikaa katsella ympärilleni sotkuisessa asunnossa, tehdä ruokaa pitkän kaavan mukaan (ja vieläpä taloudellisesti) ja suunnitella tulevaa viikkoa. Fyysisesti oon voinut paremminkin, mutta henkisesti joitain asioita on tainnut viimeinkin napsahtaa päässä oikeaan kulmaan. 

Leidenissa. Kuva: satuulia

Moni on pyytänyt kertomaan matkasta, ja joka kerta oon jäänyt vaan hämmentyneenä miettimään, että tapahtuiko siellä edes mitään maininnan arvoista? Matkamme parasta antia oli ehdottomasti suunnittelemattomuus, koska tällöin hommassa säilyi mielekäs spontaanisuus, mutta nyt jälkeen päin päivät ja yöt sekoittuvat iloisesti toisiinsa enkä osaa kovin kattavasti kertoa, mitä ylipäätään teimme viikon mittaisella matkallamme. Ja kun joku siellä kuitenkin virnuilee, että asian selittää Amsterdamin villi ja vapaa päihdekulttuuri, niin pakko katkaista huhuilta siivet ja todeta, että pään taisi kylläkin sekoittaa kieroutunut vuorokausirytmimme, joka ei ole vieläkään palautunut normaaliksi.

Oloani voisi tällä hetkellä verrata ilmapalloon, josta on puristettu ilmat ulos. Vaikka en ole ehtinyt vielä sisäistää edellisen kouluni loppumista, pitäisi opetella jo täydellä teholla seuraavan oppilaitoksen pääsykoemateriaalia. Arkipäiväni tulevat kevään mittaan täyttymään lukemisesta, joka on jo haaste sinänsä, sillä en ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinen läksyjenlukija. 

Pääsykoerumban lisäksi olen päässyt osaksi ihan mielettömän siistiä projektia, josta kerron tuonnempana enemmän. Sen verran paljastan, että kyseessä on itse asiassa vastaus kaikkiin urasuunnitelmiini, ja haluan siksi ottaa sen vakavasti ja nähdä asian suhteen vaivaa. Olen asiasta erittäin, erittäin innoissani, mutta hieman taikauskoisesti en halua "kirota" projektia kertomalla siitä ennen kuin se on lähtenyt osaltani täysillä käyntiin.

Meikattavana Benefitin pisteellä Amsterdamissa. Kuva: satuulia

Mietin tässä tavarakasojen yli hyppiessäni jälleen kerran lupaustani vähentää tavaramäärääni huomattavan suurella osuudella. En ymmärrä miten käyttämättä jääneiden tai huonosti istuvien vaatteiden poisheittäminen voi olla ihan hirvittävän vaikeaa toisinaan. 

Rakkaussuhteeni materiaan on naurettavan irrationaalinen, sillä matkallekin pakkasin mukaan kolmet kengät, vaikka käytin vain kaksia. Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi puhtaat sukat loppuivat kesken, mutta käyttämättä jäi ainakin kolme eri toppia. Mulla oli mukana myös kaksi takkia, vaikka olisin pärjännyt yhdelläkin täysin ongelmitta. Sen sijaan mulla ei ollut esimerkiksi pipoa matkassa lainkaan.

Mitä tulee pukeutumiseen ja shoppailuun, niin pikku hiljaa alan uskoa, että ei kannata ostaa ihan-kivoja tai väärän mallisia vaatteita. Mieluummin yksi tosi hyvä kuin kymmenen ok:ta. Itse olen esimerkiksi värisävyjen suhteen todella nirso, ja intuitiota kannattaa kuunnella jos haluaa välttyä virhehankinnoilta. Jos jokin paidan malli tai helman pituus ei sovi kropalle, vaate kannattaa suosiolla jättää ostamatta. Parempia vaihtoehtoja löytyy kyllä loputtomasti.

Hyvä esimerkki huonosti istuvasta paidasta:


Vika ei ole ensisijaisesti kropassa tai paidassa, vaan niiden yhteensopivuudessa. Mulla on esimerkiksi lyhyt kaula, jonka lyhyys korostuu entisestään, kun pääntie on pieni ja pyöreä. Lisäksi t-paidat, vaikka sitten ladyfit-malliset kuten kuvan teeppari, ovat melko suoria leikkaukseltaan, joten ne piilottavat kapeahkon vyötäröni mutta korostavat lantiota kohtuuttoman paljon. Hihojen pituudella voidaan saada lisäksi käsivarret näyttämään joko kapeilta tai paksuilta.

On toki täysin makuasia millaiselta tahtoo näyttää. Itse tykkään mekoista, jotka korostavat vyötäröä ja luovat näin illuusion (?) tiimalasikropasta. Vastakkaisen, raskaana olevan naisen figuurin saa aikaan käyttämällä babydoll-toppeja. Toisaalta, maailmassa taitaa olla vähän suurempiakin huolia kuin tämä...

Joo, taisin lipsua aiheesta. 

Mitä mahtavinta viikon alkua kaikille!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Baby went to Amsterdam, she put a little money into traveling


Kaikista epäilyksistä huolimatta,
olen edelleen hengissä.


Nyt kun olen mahtava ja kokenut travelleri, 
suosittelen lämpimästi välttämään pitkiä vaihtoaikoja Münchenin lentokentällä.


Ennen matkaani julistin, kuinka inhoan pannukakkuja,
vaan mitäpä eivät juusto ja pekoni pelastaisi?


Hollanti,
Keski-Euroopan Venetsia ja Porvoo.


Kun olet nälkäinen,
syö. 


Jos majapaikassasi asustaa alusvaatteita ja sukkia rakastava koira,
älä jätä matkalaukkua auki.


Auringonlaskut, noh,
niistähän nyt kaikki tykkää?