This little introvert hides in the closet

Compared to many people, I'm shy and reserved. I have my crazy extroverted moments every now and then but most of the time I prefer listening to speaking.

I have a shell. Like a tortoise or a clam. I keep my thoughts to myself and never like to argue. Only the closest friends know my biggest fears and strongest dreams. I'd love to be more open but it's not easy for me. Perhaps that's one of the reasons why I write a lot. My feelings and thoughts seem to make more sense when they're written, not said.

Kuukauden ostolakko - ja kuinka se onnistui

13. maaliskuuta kirjoitin ryhtyneeni kuukauden mittaiseen ostolakkoon. Kiellettyjen asioiden listalla olivat ns. hupihyödykkeet, eli kaikki, mitä en jokapäiväisessä elämässä selviytymiseen tarvinnut. Lakon tarkoituksena oli rahan säästämisen lisäksi opetella uusi elämänasenne, jossa onnellisuus ei ole materian määrästä riippuvainen, ja hillitä jatkuvasti kasvavaa tavaravuorta, jonka keskellä elän.

*

Ensimmäinen viikko sujui oikeastaan täysin ongelmattomasti. Välttelin ostoskeskuksissa hengailua, en lukenut muotia käsitteleviä blogeja tai klikkaillut nettikauppojen linkkejä auki Facebookissa ja sähköpostissa. Ensimmäisinä päivinä olin ainoastaan täynnä vallankumouksellista tarmoa, joka näyttäytyi välinpitämättömyytenä kulutushysteriaa kohtaan. Olin aivan varma, että kuukaudesta tulisi helppo, ja hyväksyisin uuden elämäntavan kertalaakista omakseni. Ihanan naiivi ja itsevarma oli tuo uuden projektin luoma illuusio omasta paremmuudestani.

Noin puolentoista viikon kohdalla ongelmat alkoivat. Aloin saada aivan hillittömiä ostosvimmakohtauksia. Näin joka puolella mainoksia kevätuutuuksista ja tunsin auttamattomasti olevani harmaa hylkiö keskellä pehmoisen pastellista värimaailmaa. Laskin päiviä lakon päättymiseen ja suunnittelin, mitä kaikkea ihanaa pienelläkin budjetilla voisin omakseni saada.

Aivan nihilistisesti en lakkoani missään vaiheessa toteuttanut, vaikka alunperin suunnitelmat jaloja ja perusteellisia olivatkin. Ostin esimerkiksi herkkuja, kuten suklaata, leivonnaisia ja irtokarkkeja, vaikken niitä välttämättömyyksiksi laskekaan. 

Shoppailukutina oli totisinta totta, ja lähes joka hetki yhtä selviytymistaistelua. Välillä taannuin pikkulapseksi, kun kiukuttelin omaa, typerää päähänpistoani vastaan jalkaa polkien. 

Typerä addiktio, typerä lakko, typerä maailma, miksi kaupat ovat auki sunnuntaisinkin?!

*

Sitten saapui se kaunis aurinkoinen kevätpäivä, jona kaikki alkoi mainiosti. Tunsin olevani vapaa, sillä minulla oli äitini auto lainassa ja tankki täynnä dieseliä. Pääsykoekirjan keltainen kansi ei kuitenkaan tuntunut sopivan aurinkoisen sään ja iloisen mielialani kanssa yhteen, joten tein sen kaikista suurimman virheen, jonka ostolakkolainen voi tehdä: päätin lähteä tutustumisretkelle vastikään avattuun kauppakeskukseen.

Niin siinä sitten kävi. 

Löysin hameen. Löysin värikkään topin. Löysin mustat tennarit. Löysin rannekorun.

50 euroa ja rapiat köyhempänä ajoin kotiin.

Olin juuri tappanut ostolakkoni vain yhdeksän vuorokautta ennen sen päättymistä.

Totta kai minua harmitti olla heikompi kuin olin ajatellut, ja tietenkin olin myös häpeissäni tästä, siksi en rientänyt huutamaan OSTOLAKKO OHI, MÄÄ MOKASIN saman tien, vaan sulattelin asiaa niin kauan että tulin sen kanssa sinuiksi. En myöskään heittänyt pyyhettä kehään kokonaan, vaan pinnistelin yhdeksän päivää ostamatta muuta kuin elintarvikkeita. Siinä onnistuin ihan hyvin.

Vaikeissa asioissa on tärkein tunne on armo, sillä pieksemällä ja syyllistämällä sekä ehdottomilla kielloilla ei saa aikaan muuta kuin ahdistusta ja kapinaa. Totesin jälleen oman "kuolevaisuuteni" ja heikkouteni, ja siksi   salamannopea pyrkimys täydellisyyteen olikin aika tehoton tapa saavuttaa mitään. Ihan yleisestikin koen, että järjen käytöllä ja hellyydellä on suuri rooli ihmisen hyvinvoinnissa. Miksen kohdistaisi tätä ajatusmallia myös itseeni? Siispä pienillä päivittäisillä teoilla eteenpäin, tehdyistä virheistä opiksi ottaen.

Lana Del Rey - Young and Beautiful

"Will you still love me

when I'm no longer

young and beautiful?"

Kuvat: weheartit.com

My favorite everyday make-up

1. Lumene Vitamin C+ Illuminating Anti-age BB Cream, 01 Light

This BB cream by Lumene has a very good, light, cream-like formula. It covers the little imperfections perfectly but leaves the skin moisturized and glowing. I used to use foundation daily but now I've fallen in love with this BB cream. It's not super pigmented so dark circles under eyes need a little bit of concealing but  I think it's perfect for the summer. SPF 20.

2. Clinique Almost Powder Makeup, 01 Fair

Definitely the best makeup powder I've ever tried. Nowadays I tend to apply one layer of BB cream under it but it can be used alone, too. It's not greasy, it doesn't dry out or irritate the sensitive skin. MUFE's kabuki brush is the best companion for this.

3. Maybelline Illegal Length Mascara, Black

Illegal Length Mascara with fiber extensions makes my eye lashes look so long and gorgeous that I'd probably burst into tears if the production of it was stopped. The brush isn't too big - it's perfect. Because of the fibers a lash comb is essential if applied more than one layer (I like applying from 2 to 3 layers) but it's all worth it! I like it, I love it, I adore it to the moon and back!

4. M.A.C Mineralize Skinfinish, Lightscapade

My favorite highlighter. The formula is not the best of the best but the shade is pretty great for the pale girls like me. I apply it on my cheek bones.

5. M.A.C Powder Blush, Fleur Power

The Blush. For years. The shade is absolutely fantastic, it suits me so well. If I could pick only one blush for the rest of my life, it would be this, without guestion. It may be an expensive one, especially in Finland but I've had this literally for years now. It's so pigmented that it lasts, like, forever. 

6. M.A.C Lipglass, Lychee Luxe

My newest lipgloss. I picked the shade with the help of a M.A.C specialist (well, a girl working on the counter) and... Oh my god. I found the one. With my pale complexion, green eyes, red hair and "statement" glasses it's just the perfect shade of orange. My self-esteem goes through the roof every time I wear it on my lips. Again, an expensive one but for this lover - anything.

The Breakfast Experiment (in Finnish)

Olen aina ollut sillä tavalla "äijä", että etenkin kotiruoan suhteen käytännöllisyys tulee ennen estetiikkaa. Nyt muutamat aamiaiset samalla lailla kiireessä ja puolihuolimattomasti hotkaistuani aloin miettiä, että tekeekö normaalia kauniimpi kattaus ruokailusta miellyttävämpää. Näin ainakin moni väittää, ja kateellisena selailen toisinaan minäkin lifestyle-bloggaajien sommitelmia.

Tavoistani poiketen mietin jo illalla valmiiksi, mitä aion seuraavana aamuna syödä, joten aamiaisen toteutus sujui näppärästi vain suunnitelmaa seuraten. Olen löytänyt ruoanlaitossa uuden osa-alueen, yritit, ja päätinkin maustaa omelettini tuoreella rakuunalla, pinaatilla, tomaatilla ja valkosipulilla, sekä ripauksella suolaa. Paahtoleivän paistoin rapeaksi oliiviöljyssä. Tuoremehu, persikkainen rahkaherkku ja juustonviipale sen sijaan olivat teollisesti valmistettuja, joten niiden "valmistaminen" kesti muutamia sekunteja, kun tyhjensin ne pakkauksistaan astioihin.

Tyhjä pöytä, tyhjät astiat

Kattaukseni oli kaiken kaikkiaan opiskelijabudjettiin sopiva; viinilasi on Ikeasta (samoin sisareltani lainassa oleva pieni ruokapöytä), veikeästi muotoiltu lautanen dippiosioineen taas tupaantuliaislahja, mutta alunperin Tigerista. Todennäköisesti astiat ovat maksaneet yhteensä alle 10 euroa.

Itse aamiaisen raaka-aineet olivat nekin edulliset. Olen kuitenkin törmännyt varmasti monia muitakin yksineläjiä koskettavaan ongelmaan - tuoreet raaka-aineet pilaantuvat toisinaan nopeammin kuin ne ehtii syödä. Siksi einekset ja pakasteet ovat houkutteleva vaihtoehto. Onneksi esimerkiksi leivän voi pakastaa, mutta kuihtuvan rakuunan ja nahistuvien pinaatinlehtien kanssa taistelen edelleen. 

Ta-daa!

Olin jo aamiaisen valmistushetkellä niin nälkäinen, että ruoan kaunis asettelu jäi vain haaveeksi. En usko, että kukaan on koskaan arvostanut esteettistä silmääni kovin korkealle, mutta olisin voinut kyllä nähdä munakkaan ja juuston sommitteluun hieman enemmän vaivaa... Joka tapauksessa eksperimenttini tarkoitus oli testata, tekevätkö keskimääräistä nätimmät astiat ruokailusta myös keskimääräistä herkullisemman kokemuksen. Loppupäätelmä: kyllä tekevät. 

Mad Girl

If I had to describe myself in a few words, right now I'd say: procrastinator and a Mad Men enthusiast. It's amazing how inspired I get after watching that show. It's so beautiful.

That's why I styled myself a bit different the other day...

...and been listening to this song over and over again:

I have also pinned and hearted and liked every picture that reminds me of Madison Avenue admen in the 1960's. I have an addiction, but DAMN, it makes me feel so good I can't stop! 

I wanna dress like a lady, act like a lady, believe that smoking cigarettes doesn't harm me in any way and go back in the 60's. Although I know that back in the day the life wasn't fun or easy because of the lack of the equality, most people were poor and died younger than nowadays, I can't let go of this never never land of elegant dresses and beautiful hairstyles. I need it, and I'm glad that I can have it. My drug.

Mixing two favorite cuisines - great success!

I love Greek halloumi cheese and I love Italian food, especially pasta. Today I had a sudden craving for both of them but hesitated at first - could I possibly combine these two and actually enjoy it? 

If the ingredients are good, I think it's almost impossible to screw things up. But, I had to make sure and googled it. I found two recipes (click the words) and decided to give it a try. I'm not a professional cook (hahaha, who would've guessed?!) but it didn't sound too complicated for me.

Because I didn't have most of the ingredients of the "official" recipes, I improvised. And because I'm a newbie, I used a ready-made pasta sauce... Oops. 

All you need is

olive oil

salt

2 cloves of garlic

1 onion

1 sweet pepper, red

egg pasta

tomato & basil pasta sauce

slice or little cube of halloumi

I'm not a photographer... It's so hard to make the food look delicious in the pictures!

This was so quick, so easy and so good! Only some chopping, cooking, frying, mixing and heating. Wok pan is the only frying pan I've got, and it seriously is the perfect pan for cooking this weird Greek/Italian dish (says the girl who has no other choice...).

Because I know nothing about cooking, I can't really teach anyone to make this. If you know the basics like how to boil pasta and use a knife, you're gonna go far, kid!

Halloumi-paprika pasta - so easy even I could do it!

P.S. Yes, I only wrote this to brag and to show my mom I'm not starving although I live on my own.

Tappelua tyhjästä

Opiskelin vuoden verran kansanopistossa lehtikirjoittamista. Opetuksessa painotettiin journalistiikan oppien ja kirjoittamistaidon lisäksi yhteiskuntakriittisyyttä, ja kehotettiin avamaan silmät ympäröivän maailman ongelmille. 

Muutaman kuukauden jälkeen olin kuin tyhjiin puristettu hammastahnatuubi - naiivi ja idealistinen tyttö halusi tehdä kirjoittamisesta itselleen ammatin, mutta todellisuus ei vastannutkaan haavekuvaa. Olin opintojen jälkeen sitä mieltä, etten pystyisi ehkä ikinä, tai ainakaan pitkään aikaan tekemään esimerkiksi politiikantoimittajan töitä. Koin, etten ollut tarpeeksi kova, kokenut ja älykäs kyetäkseni hommaan. Vaihdoin alaa, ja opiskelin itseni kosmetologiksi.

Palo kirjoittamista ja lehtityötä kohtaan ei koskaan sammunut, vaan tuli yhdeksän kuukauden mittaisen hoitolaharjoittelun päätteeksi yhä suuremmalla liekillä takaisin. Ensin tunsin suurta tyytymättömyyttä ja pettymystä itseäni kohtaan, kun huomasin, etten olekaan käytännönläheisessä kauneudenhoitotyössä omimmillani. Sittemmin olen ymmärtänyt, että vaikken joka asiassa loistakaan, on myös alueita, joissa ihan oikeasti pärjään, joskus jopa liiemmin ponnistelematta.

* * *

Kahden lyhyehkön koulun käytyäni ja tyytymättömään morkkismielialaan päädyttyäni tuli hetki punnita omia valintojani ja arvoja niiden takana. Palasin yhä uudelleen niihin hetkiin, kun tunsin oloni päähänpotkituksi siellä, missä etukäteen ajateltuna olin ajatellut viihtyväni, media-alalla. Mikä meni pieleen, miksi kävi näin?

Journalismiopintojeni ajalta muistan monta keskustelua vaikeista aiheista, kuten esimerkiksi ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Kun palaan muistoissani näihin keskusteluihin, päällimmäisenä on epämääräinen tunne aggressiosta. 

Jo aivan pienestä pitäen olen saanut kuulla, kuinka herkkä olen. Sisarusteni kanssa riidellessä ja äänenvoimakkuuden kohotessa poistuin yleensä paikalta kyynelsilmiä hihaani pyyhkien. En teini-iän jälkeen ole riidellyt ystävieni tai seurustelukumppanieni kanssa kertaakaan ns. oikeasti. Olen diplomaattinen, ja pyrin mieluummin yhteiseen hyvään kuin ajan omaa etuani.

Näin ollen lienee ainoastaan loogista, että eniten minua poliittisessa ja yhteiskunnan ongelmia ruotivassa debatissa ahdistaa juurikin aiemmin mainitsemani aggressio. Harmillisen usein keskustelun eri osapuolilla tuntuu olevan käsitys, että hyökkäys on paras puolustus. Tai että ylipäätään tarvetta puolustelulle on.

Mielestäni hyökkäävyys ja aggressiivinen lähestyminen ovat Suomessa suurelta osin turhaa huitomista. Me olemme konsensus-yhteiskunta - mitä jotkut pitävät pahana - mutta oikeasti se on seurausta siitä, että lait ja sopimukset toimivat meillä, ne lisäävät turvallisuutta ja hyvinvointia. Vasemmiston ja oikeiston erot eivät ole enää yhtä silmiinpistäviä kuin takavuosina, sillä olemme koko ajan lähestyneet ideaalia yhteiskuntamallia, jossa  kaikilla olisi suunnilleen yhtä hyvä olla.

Suomi amerikkalaisen silmin:

Tämä on ainoa maa, jossa punkkari seisoo risteyksessä kirkkaanvärisessä irokeesikampauksessaan, ja odottaa, että jalankulkijoiden liikennevalo muuttuu vihreäksi. Se on sympaattista ja utopistista. Suomi itsessään on utopia.

Kylmästä talvesta ja small talkin puutteesta huolimatta ulkomaalaisetkin oppivat nopeasti ymmärtämään yhteiskuntamme ja kulttuurimme rakenteita ja pyrkimyksiä. Me olemme tutkimusten mukaan Alankomaiden ja muiden Pohjoismaiden kanssa yksi parhaista maista lapselle syntyä ja elää. Me, suomalaiset, olemme tehneet jotain, ja itse asiassa aivan hemmetin paljon, oikein. Pidetään siitä jatkossakin kiinni. Yhdessä.