Another year over

Koska vuosi 2012 vetelee viimeisiään, lienee ajankohtaista muistella menneitä kuukausia ja suunnata katse tulevaan. Vaikken ole esimerkiksi kovinkaan taikauskoinen, ajatus uudesta vuodesta kiehtoo pientä mieltäni,  ja on ikäänkuin sanaton lupaus tulevista seikkailuista ja mahdollisuudesta muuttaa elämän suuntaa.

Nykyiset opintoni päättyvät helmikuussa. Vaikken ikuisesti kouluumme haluaisi jäädäkään, on myönnettävä, että opiskelupaikka on vaikeimpina aikoina ollut ainoa turvallinen, arkea koossa pitävä voima. Vuoden aikana olen oppinut kantapään kautta muun muassa sen, että muun elämän järkkyessä säännöllinen arkirytmi rutiineineen ja velvollisuuksineen on yksi tärkeimmistä kiinnekohdista.

Yksi aihetta sivuava biisi onkin pyörinyt soittolistallani viime viikot. The Offspring - All I have left is you.

Inside a storm is raging, it blows up in your eyes 

Inside a heart is breaking, rivers running dry 

I could run, I could hide 

When I'm crashing down who's the one who saves me? 

Oh, intertwined, wrap around me with your thorns 

And we're holding on when 

There's nothing left to hold on to 

So don't tell me when it's gone 

Cause' all I have left is you 

Out of love, out of time 

When I'm falling down you're the one who saved me 

Oh, intertwined, wrap around me now with your thorns 

Kappale kertoo toki laulajan suhteesta toiseen ihmiseen, mutta itse samaistun siihen epämääräiseen pelkoon menettämisestä, jota kertosäkeistössä käsitellään. Kaikki riippuvuussuhteethan ovat vain pelokkaan ihmisen pyrkimystä pitää väkisin kiinni varmuudesta keskellä epävarmaa ja muuttuvaa maailmaa.

Siinä onkin tällaiselle kontrollifriikille haastetta kerrakseen - myöntää itselleen, ettei kaikkea voi hallita, ja oppia ehkä jopa nauttimaan elämän arvaamattomuudesta.

* * * * *

Vaikka kuluneen vuoden yhteenveto alkoikin näin syvällisen synkissä tunnelmissa, lähikuukaudet ovat olleet epäilemättä tähänastisen elämäni onnellisinta aikaa. Täydelliseksi en toki ole vieläkään muuttunut, vaan muistan vuodelta 2012 myös lukuisia virheiksi luokiteltavia tekoja. Näiden vastapainoksi olen kuitenkin löytänyt sisältäni runsaasti rakkautta, ystävyyttä ja toisinaan peräti viisauttakin.

Parasta vuodessani ovat ehdottomasti olleet ihmiset. Minä olen kuin hitaasti käynnistyvä diesel-moottori, joka saa energiansa kahdenkeskisestä ajasta ystävien ja läheisten kanssa. Olen edelleen introvertti, joka ei viihdy suurissa porukoissa, mutta olen alkanut sietää myös ryhmätilanteita aiempaa paremmin. Henkeäni ei myöskään enää ahdista jättimäisissä massatapahtumissa, vaan kesän parhaisiin muistoihin lukeutuu edelleen Metallican keikka Sonispheressä.

Vuoden 2012 aikana olen 

• käynyt paljon elokuvissa. Olen nähnyt muun muassa Batmanin, Get the Gringon, Expendables 2:n, Magic Miken, uusimman James Bondin ja Hobitin. Finnkinon teattereista olen käynyt niin Maximissa, Tennispalatsissa, Kinopalatsissa, Flamingossa kuin Plevnassakin.
• nauttinut Helsingistä. Makoilin ampiaisten kiusaamana Suomenlinnan kallioilla, kiersin mitä parhaassa seurassa Helene Schjerfbeckin näyttelyn Ateneumissa, fiilistelin Ravintolapäivää Kalliossa ja Alppipuistossa, ihastuin Club Aussie Bariin ja mietin elämän rajallisuutta Marjaniemen uimarannalla.
• vaihtanut vanhat tekniset leluni uusiin. Ainoa brändi, jolle pysyin uskollisena, oli Sony. Puhelinrintamalla myin sieluni Steve Jobsin elämäntyölle ja liityin tyytyväisten iPhone-käyttäjien iloiseen joukkoon.
• ollut kipeänä. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastustuskykyni on joutunut usean flunssabakteerin hyökkäyksen kohteeksi kesän jälkeen. Antibiootteja ja kroonista yskää, so much fun. Tervetuloa myös enterorokko ja norovirus!
• syönyt hyvin. Kiinalaista, italialaista, nepalilaista, intialaista. Hampurilaisia, salaatteja, nuudeleita, pastaa. Vapiano, Morrison's, City China, Memphis, Teatteri, Wrong Noodle Bar, Base Camp, Martina, Fonda del Sol.
• kärsinyt univajeesta ja unettomuudesta. Ollut näiden vuoksi vuorotellen pöhnäisen onnellinen tai ahdistunut ja kiukkuinen.
• tanssinut. Yökerhojen tanssilattioilla, olohuoneessa napit korvilla, keikoilla tuntemattomassa seurassa, konemusiikkifestareilla Messukeskuksen parkkipaikalla entisten koulukavereiden kanssa.
• keskustellut tuntikausia. Elämästä, kuolemasta, raha-asioista, eroista, valokuvauksesta, autoista, itsetunnosta, sosiaalisista suhteista, Afganistanin turvallisuustilanteesta, paniikkikohtauksista, kasvatuksesta, matkustamisesta, amerikkalaisesta jalkapallosta, opiskelusta, kynsilakoista, hammaslääkärikokemuksista, onnellisuudesta, tietotekniikasta, terveydestä ja sen pettämisestä, Nietzschestä, epäoikeudenmukaisuudesta, siidereistä ja laulamisesta. Noin muutamia mainitakseni.
• päivittänyt ja kuunnellut lähes taukoamatta Spotifysta Starred-listaani. Tällä hetkellä 434 kappaletta. Suora linkki: Starred.
• hoitanut kuntoon pari julkkisasiakasta. Toinen oli entinen ministeri, toinen idolini, Suomen paras miesnäyttelijä. Erijännää.

* * * * *

Vatican, Helsinki

Mäntyharju

Itäkeskus

Trashkända

* * * * *

Tsekkasin erään keskustelupalstan viestihistoriastani viime vuonna tekemäni uudenvuodenlupaukset. Kohtia oli yhteensä kuusi (6), joista peräti kaksi kohtaa toteutui! Toteutuneiksi lupauksiksi lasken:

1. "vaalin ihmissuhteitani, koska ne pitävät mielenterveyden paremmalla tolalla kuin jatkuva yksinäisyys"
2. "syyllistän itseäni, angstaan ja pelkään vähemmän kuin edellisenä vuonna"

50/50 toteutui kohta: 

3. "koitan muistaa hoitaa hampaitani paremmin, terveisin vuoden 2011 saldo: kaksi lohjennutta hammasta"

Yhtään hammasta ei lohjennut, ja puoskarinkin luona kävin, mutta muutoin olin yhtä huolettoman holtiton hampaideni suhteen kuin ennenkin. Aijai.

Mahtipontiset lupaukseni uudelle vuodelle 2013 ovat seuraavanlaiset:

Vähemmän vatvomista ja ylianalysointia, enemmän tekoja.

Vähemmän materiaa, enemmän kokemuksia.

En lähde avaamaan lupauksiani tässä kilometrien mittaisessa postauksessa, sillä aivan varmasti palaan näihin aiheisiin vielä lukemattomat kerrat blogissani.

Niin. Kolmas lupaus voisikin olla vaikka..

                                                   Jatkan blogin kirjoittamista.

* * * * *

Yksi suurimmista puutteista suomalaisessa kulttuurissa on kiitospäivän puuttuminen kalenterista. En niinkään kaipaa ylimääräistä vapaapäivää ja herkkuruokia notkuvaa pitopöytää (tosin, mitäpä vikaa?), vaan yleistä kiitollisuudelle omistettua päivää. Itsestäänselvyytenä pitäminen vie asiasta kuin asiasta syvyyden, oli kyseessä sitten parisuhde, lämmin koti, perhe tai vaikka ihan vain työ.

Itsestäänselvyys on harhaisesta vakauden tunteesta kumpuava myrkyllinen tunne. Kun olosuhteet pysyvät "liian kauan" samanlaisina, ihmismieli olettaa, että jatkossakin näin on. Kun elämä todistaa ihmisen olettaman vääräksi, mieli järkkyy, pahimmassa tapauksessa pirstaloituu. Oman elämänfilosofiani mukaan kuitenkin mieli on niin vahva, että se pystyy rakentumaan uudelleen. Kaiken lisäksi vastoinkäyminen jalostaa mieltä, eikä yllätetty mieli ole yhtä hauras ja naiivi kuin itsestäänselvyyksissä marinoitunut, siihen tuudittautunut mieli.

Olen oppinut kiitollisuutta. Ensiksi se kävi vähän vahingossa, kun synkimmällä hetkellä, syvimmässä aallonpohjassa, ystävä sukelsi vierelleni näyttämään, missä suunnassa pinta on. Sen jälkeen aloin huomata, miten paljon kiitollisuuden aiheita ympärilläni onkaan.

Viime viikolla kävelin ensin hermostuneena pää painuksissa eteenpäin, keskittyen ahdistukseen ja stressiin, kunnes huomasin ympärilläni leijuvat tuhannet ja taas tuhannet höyhentä kevyemmät lumihiutaleet. Ne kieppuivat hitaasti ilmassa täsmälleen samaan tahtiin kuin kuulokkeistani tuleva pianomusiikki.

Yhtäkkiä asiat synkronoituivat uudestaan, ne yhdistyivät täydellisesti todella absurdilla, mutta harmonisella tavalla. Vastaantulijat eivät enää näyttäneet silmissäni epämääräisiltä kiukkuisilta hahmoilta, vaan lähinnä ajatuksiinsa uppoutuneilta ja rutiineihinsa rientäviltä ihmisiltä.

Yhtäkkiä olin kiitollinen. Lumisateesta, musiikista, muista ihmisistä. Siitä, että saan olla osa tätä kaikkea, joka tuntuu mitättömyydessään hyvinkin tärkeältä.

Buddhan sanoin:

Let us rise up and be thankful, 

for if we didn’t learn a lot today, at least we learned a little, 

and if we didn’t learn a little, at least we didn’t get sick, 

and if we got sick, at least we didn’t die; 

so, let us be thankful. 

Kuten olen jo monta kertaa kirjoituksessani sanonut, ihmiset ovat tehneet vuodestani unohtumattoman. Esimerkiksi elokuvissa, ravintoloissa ja keikoilla käyminen ei olisi tuntunut miltään ilman läheisiä, ystäviä, rakkaitani.

Haluankin kiittää lopuksi teitä kaikkia, jotka olette tunnistaneet itsenne tästä tekstistä. Olen monta kertaa tämän vuoden aikana meinannut lipsauttaa lauseen "I love you", koska se on totta. Te, joka ikinen, olette lunastaneet paikkanne sydämessäni. Arvostan, ihailen ja rakastan teitä. Olen pelännyt vuoksenne ja toivonut teille kaikkea sitä parasta, jota maailmalla on tarjottavanaan. Olen kuunnellut tarinoitanne, samaistunut niihin, yrittänyt löytää ratkaisuja ongelmiinne. Olette tehneet tämän kaiken myös minulle. Silittäneet päätä, nauraneet mahanne kipeiksi, tukeneet vastoinkäymisissä ja halanneet lujasti. Tanssineet päkiät helliksi, kippistäneet lasejanne, antaneet määrättömän arvokkaita neuvoja ja olleet ihmisiä ihmiselle.

Kiitos.

Sinillä siivous sujuu (ja muita urbaaneja siisteyslegendoja)

Edustan sitä rasittavaa ihmistyyppiä, joka saa inspiraation yöaikaan. 

Olen kämppiskandidaatti from hell siisteyskäsitykseni takia. 

Nämä kaksi kun yhdistää, se tarkoittaa raivopäistä siivousvimmaa keskellä yötä kerran kolmessa kuukaudessa. 

Olen asunut kerrostalossa nyt kolmisen vuotta. Ensimmäistä kertaa alapuolellani on vain huoltotiloja, ei naapuria. Äänethän kantautuvat kaikista parhaiten suoraan kerrosta alempaan huoneistoon - ainakin tällaisessa käsityksessä olen elänyt ja elän edelleen. 

Eilen olin laskenut hieman väärin, ja pesukoneen ajastus päräytti rummun käyntiin aamuyöllä. Havahduin itse siihen, kuinka hupparin vetoketju hakkasi koneen lasia vasten, joten todennäköisesti kylppärin seinänaapurikin kuuli tämän kauniin konserton. Annoin ohjelman pyöriä loppuun menettäen itse puolet yöunistani.

Tiskaaminen lienee pesukoneen linkousta hiljaisempi aktiviteetti. Tosin jostain syystä onnistun itse kilisyttämään, kolistamaan ja pamauttelemaan astioita ja kuivauskaapin ovia jatkuvasti. Veikkaan, että myös vesiputkisto pitää jonkinlaista ääntä.

Mietin toisinaan tosissani, voisinko saada kämpästä häädön yöllisen tiskausinspiraation seurauksena. Metelöintiä ei katsota kerrostalossa hyvällä muutenkaan, saati arkena yön kääntyessä aamuun. Toisaalta viereisen lapsiperheen elämästä ei kuulu liiemmin ääniä, joten ehkäpä kotitaloni asuinhuoneistot on eritetty kunnolla. Toisaalta en olekaan kyylä pahimmasta päästä, mutta luotan kylppärin seinän takana nukkuvan mummelin kuulevan minuakin huonommin.

Siivoaminen ja kaikki kodinhoitoon liittyvä on aina ollut minulle kovin vastenmielistä. Kun kämppä räjähtää käsiin, en reagoi siihen ennen kuin on pakko. Sitä paitsi räjähtäminen tapahtuu niin yllättäen, ja niin suurella volyymillä, että kuka tahansa jähmettyisi ja menettäisi toimintakykynsä sen edessä. 

Tästä en ole ylpeä, mutta kykenen elämään suuremmassa sotkussa kuin moni muu. En koe sekaista elinympäristöä millään muotoa vihtyisäksi, mutta selviän kaaoksessa. Ehkä tämä epäjärjestykseen sopeutuminen on jollain tapaa jopa vahvuus?

Okei. Myönnän, etten löydä tavaroita helposti, ja että on hieman ahdistavaa hyppiä ja kurotella tavarakasojen yli. Kun astiat loppuvat, puhtaita sukkia ei löydy ja matkakortti on kadoksissa, iskee monesti epätoivo. 

Siivouskohtauksen jälkeen ihmettelen, miten nopeasti yksiössä pääsee keittiöstä ulko-ovelle, kun ei tarvitse väistellä tavararöykkiöitä. Vartaloni lihasjännitykset laukeavat ja mieleni rauhoittuu, kun aamulla voi kävellä ilman silmälaseja kylpyhuoneeseen kompuroimatta ja loukkaamatta itseään milloin mihinkin muovipussiin tai pöydänkulmaan.

Olen ollut tällainen pienestä pitäen. Jos en mistään muusta teini-iässä äitini kanssa tapellut, niin huoneeni siisteydestä ja koneella olemisesta todella usein. Mielestäni elämässä on niin paljon tärkeämpiä ja mielekkäämpiä asioita, että siivoaminen on pelkkää ajanhukkaa. Samoin kuin tavaroiden palauttaminen omille paikoilleen välittömästi käytön jälkeen. Ja pannun peseminen heti ruoanlaiton yhteydessä... Minkä voit tehdä myöhemminkin, älä tee sitä tänään.

Tänä syksynä olen kieltänyt kavereitani tulemasta luokseni useita kertoja ainoastaan siitä syystä, että kotini on häpeällisen sotkuinen. Olen kuullut lukemattomat kerrat lauseen "ei minunkaan kotini koskaan täysin siisti ole, nytkään en ole imuroinut viikkoon ja unohdin eiliset sukat lattialle". Vaikka kuinka intän, että tilanteeni todella on paha, ihmiset yleensä tuhahtavat ja heilauttavat kättään. Voisin ottaa kuvia todisteeksi, mutta puhukoon tämä teksti puolestaan. Ne jotka ovat nähneet, tietävät kyllä, etten liioittele, kun vertaan itseäni Himohamstraajat-ohjelman tähtiin.

Mikä siis avuksi? Kotini ollessa sotkuinen edes minä en tunne sitä kodikseni, vaan varastotilaksi, jossa käyn nukkumassa ja peseytymässä. 

Ehkä tämä varastomaisuuden tunne vähenisi, mikäli luopuisin suuresta osasta tavaroitani. Yltäkylläisessä materiapaljoudessa koko elämäni vietettyäni yksinkertaisuus tuntuu kiehtovalta ja eksoottiselta. Jos se vielä helpottaisi elämääni... I really should give it a try.

Lauantai 8.12.

Päivän mietelause:

We are all a little weird,

and life's a little weird,

and when we find someone whose weirdness is compatible with ours,

we join up with them and fall in mutual weirdness

and call it love.

Aamiainen:

(...koska hipsterikään ei muista syöneensä ellei siitä ole kuvamateriaalia...)

Paras biisi/sanoitus:

Metallica - Sad But True

"Hate, I'm your hate 
I'm your hate when you want love 
Pay, pay the price 
Pay for nothing's fair 
Hey, I'm your life 
I'm the one who took you there 
Hey, I'm you life and I no longer care 

I'm your dream, make you real 
I'm your eyes when you must steal 
I'm your pain when you can't feel, sad but true 
I'm your truth, telling lies 
I'm your reasoned alibis 
I'm inside, open your eyes 
I'm you, sad but true"

(lyricsfreak.com)

What I was up to:

Greyn anatomia

Bubble Witch Saga

? ? ?

Käyttääköhän kukaan enää Google+:aa?
Miksi coverit ovat usein alkuperäistä biisiä "helpompia" kuunnella?

Menevätkö kaupat kuudelta kiinni lauantaisin?

Miksi olen huono ostamaan lahjoja muille?

Millä alalla viihtyisin parhaiten?

Miksi kielen näyttäminen kuvissa on niin kivaa?

Miksi joulumieli on yhä kateissa?

Kuinka vähällä tavaramäärällä oikeasti pärjäisin?

Voisinko vähentää omistamani materian määrän 1/3 nykyisestä?

Ostin pipon // I bought a beanie (or smth)

Accessorize Man  ~  Hinta: liikaa  ~  Paksuus: lämmin

My new headpiece is awesome! It's cool and warm @ the same time. Woah!

You ran with the dead today, with the moles of the CIA

Joulukuu sniikkasi huomaamatta selkäni taakse ja pamahti päälle tänään täydellä volyymillä. Tunsin lapsekasta riemua repiessäni joulukalenterini muovikääreistä pois ja etsiessäni ahnaasti ensimmäistä luukkua. Nyt suussani maistuu Mars-suklaan jälkimaku. Bounty-päivänä en ole ihan näin iloinen, sillä harva kookoskarkki miellyttää makuhermojani. Siinä on samaa outoutta kuin ananaksessa pitsassa. Ei hyvä.

Olen onnellinen asuessani kerrostalossa. Lumityöt kuuluvat isännöitsijöille, ja niille, jotka omistavat auton. Minun lauantaiset kauneusuneni häiriintyvät vain hieman lumenluonnin aiheuttamasta metelistä. Mutta enpähän ole ulkona huhkimassa niin, että hikipisarat huurtuisivat ikävästi pipon reunaan ja silmäripsiin kiinni. Tunnen porvarillista riemua katsellessani parvekkeelta alas, ja sitten myöhemmin kävellessäni arvokkaasti vastaputsattua, lumetonta väylää pitkin. Voi tosin olla, että se näyttää hieman tasapainottomalta räpiköinniltä (eilen sanoin taiteilijaystävälleni Olaville, etten osaa kävellä lumessa pitkän tauon jälkeen, kun hoipuimme myrskytuulessa kohti tuntematonta määränpäätä. Olimme lähes ainoat ihmiset, jotka olivat uskaltaneet siinä säässä poistua kotoaan).

Mulle on suuri mysteeri, miksi Lana Del Reyn levy Born To Die toimii joka kuuntelukerralla yhtä lujaa. Joku kyyninen voisi sanoa, että kyseessä on loppuun asti hiottu, harkittu ja tuotettu hittialbumi, jolla ei kauhean paljon ole laulajan itsensä kanssa tekemistä. On nimittäin totta, että utuinen, karhean matala lauluääni ei ole Del Reylle välttämättä se kaikista omin, kun vertaa vaikka näitä kahta pätkää:

Tai sitten olen mielipiteineni yksin. Mutta vaikka Video Games onkin mahtava biisi, matalimmat äänet kuulostavat liveversioissa pakotetuilta, kun taas korkealta laulaessaan Del Rey vaikuttaa fyysisesti vapautuneemmalta. Pätkissä näkee muutenkin suosion vaikutuksen tähden habitukseen. Yes, I'm talking about the hair and the lips...

Loppuviikon soittolista on näyttänyt tällaiselta:

• Mariska ja Pahat Sudet - Kukkurukuu
• Ramesses - Earth Must Die
• Anna Puu - Kuka sut muka huolisi?
• The Rasmus - Last Waltz
• Air - Alone in Kyoto
• Erin - Vapaa
• Tuomas Kauhanen feat. Cheek & Elastinen - Miksi naiset rakastuu renttuihin?
• Editors - You Don't Know Love
• Ruger Hauer feat. Joose Keskitalo - Minulla on ollut ikävä sinua
• AWOLNATION - Not Your Fault

En tiedä onko tällä listalla kovin suurta informaatioarvoa muille kuin minulle. Musiikkipäiväkirja sopinee jokaiselle, joka ei jaksa muuta päivästään kertoa.

Mahtavaa joulukuun alkua kaikille perheenjäsenille, stalkkereille, ystäville ja muuten vaan blogiani lukeville! I like every one of you - mutta kommentti ois kiva. Pusmoi!