Tyhjyys ja tulevaisuus

Joskus elämä vain lipsahtaa siihen pisteeseen, että päivät ovat aika tyhjäntäyteisiä. Jokseenkin luovana, asioiden teoreettiseen pohtimiseen taipuvaisena henkilönä pidän tällaisesta suvantovaiheesta toisinaan erittäin paljonkin. Täytyy kuitenkin myöntää, että paikallaan oleminen ja päivien hitaus saavat minut silti fantasioimaan arjesta, jolloin on vähän hoppu joka paikkaan.

Parasta joutilaisuudessa on se, että jotkut arjen asiat, kuten siivoaminen ja pitkiksi venähtäneet kävelylenkit, on mahdollista suorittaa omassa tahdissaan siihen aikaan kun se itselle parhaiten sopii. Pahinta on kuitenkin samaisesta vapaudesta juontuva päämäärättömyys ja ulkopuolisuuden tunne. Elämä normaalin arjen ulkopuolella pienellä budjetilla on jokseenkin haastavaa - noin lievästi asian muotoillen. 

Haaveilen asumisesta pääkaupunkiseudulla, jossa olisi ilmaistakin tekemistä monin verroin enemmän kuin pikkuruisella asuinpaikkakunnallani. Välillä erakkomainen elämä ei maistu ollenkaan, ja kaipaisin vain ihmiskontakteja. En ole kuitenkaan vielä siinä tilassa, että juttelisin esimerkiksi kauppojen kassoille.

I <3 Helsinki

Olen yksi niistä 1,1 miljoonasta suomalaistaloudesta, joissa on vain yksi henkilö. Välillä havahdun siihen, kuinka itsestäänselvältä tällainenkin ylellisyys voi tuntua. Monissa maailman kolkissa koti, tai parhaimmillaan jopa makuuhuone, jaetaan usean perheenjäsenen kanssa. Sukupolvista ja -puolista riippumatta yöt vietetään vieretysten sisarusten, vanhempien, isovanhempien, toisinaan jopa tätien, setien ja serkkujen kanssa. Ja minä kehtaan ahdistua ajatuksesta jakaa yksiö toisen henkilön kanssa... Saattaisin joutua säilyttämään likapyykkini peräti ihan pyykkikorissa asti, ja aamutoimet pitäisi sopeuttaa toisen rytmiin sopiviksi. Olisihan se melko kamalaa.

Kesän lopussa matkustan toiselle puolelle maailmaa kuudeksi viikoksi. Nuo viikot elän matkalaukkuelämää, ja jaan lähes jokaikisen sekunnin vuorokaudesta jonkun toisen kanssa. Vain wc-tiloissa olen yksin. Tulen tapaamaan lukemattomia uusia ihmisiä, ja introvertiksi leimattu luonteeni joutuu suuren haasteen eteen. 

En ole koskaan ollut yhtä pitkää aikaa poissa kotoa, viettänyt yhtä tiiviisti ja yhtäjaksoisesti aikaa ihmisten kanssa tai joutunut suunnittelemaan matkavarustustani yhtä huolella. Jos palaan matkalta samanlaisena kuin sinne lähdin, jotain on mennyt suuresti pieleen. En usko, että niin voi edes käydä, ellen ensimmäisen viikon aikana heitä pyyhettä kehään ja matkusta häntä koipien välissä takaisin tuttuun ja turvalliseen kotimaahan. Varpaani kiemurtelevat hermostuksesta ja innostuksesta jo nyt.

Määränpää