Kauhunhetkiä miehisessä maailmassa

Aion jakaa kanssanne nyt hyvin traumaattisen kokemuksen.

Tätä postausta varten hain jääkaapista suuren purkillisen suklaafudge-jäätelöä ja kääriydyin viltin sisään kuin sydänsuruinen Carrie Bradshaw. (Kunnes sain kuulustelupuhelun, jonka aikana tuijotin jäätelöpurkkia kauheat sulamiskuvitelmat mielessäni... Onneksi Ben ja Jerry pitivät kuosinsa.)

Ymmärrän jälleen tuhatkertaisesti paremmin pelokkaita teinipoikia, jotka astuvat isoäitinsä tai tätinsä pakottamana ensimmäistä kertaa sisään kauneushoitolaan. Vieras maailma, jonka kieltä ei ymmärrä, on aina stressitasot huippulukemiin nostattava kokemus. Vielä kun kuvioon lisätään epäystävällinen, jopa halveksiva käytös natiivien taholta, taistele tai pakene -ajatus sumentaa rationaalisen ajattelun täysin.

*

Minä pidän viihde-elektroniikasta. Tykkään hipelöidä uutukaisia kosketusnäyttöjä, painella käyttämättömiä nappuloita, ja periaatteessa vallan nautin elektroniikkaliikkeissä asioimisesta. Jos mukana on mies.

Selvennetäänpä hieman. Moni tietänee, mitä tapahtuu, kun nainen asioi yksinään autokaupassa? Rasvainen, parhaat päivänsä 20 vuotta sitten nähnyt automyyjä, mies, tulee salamana paikalle. Silmissä tällä lierolla kiiluu yksi ajatus: myydä mahdollisimman kamala rotisko tälle naisparalle älyttömään ylihintaan, koska nainen ei todennäköisesti tajua maksavansa 15 vuotta vanhasta puhkiruostuneesta kotterosta summaa, jolla kuuluisi saada tuliterä menopeli kaikilla lisävarusteilla.

Ei, oleellista tässä tarinassa ei ole se, että mies on pahis. Samaa tapahtuu varmasti toisinkin päin. Joulun alla kaikkien poikaystävien ja aviomiesten kannattaa olla varuillaan etenkin naisten alusvaateosastoilla, joissa toisesta todellisuudesta tullutta vierasta viedään kuin pukkia... reessä?

Takaisin tähän päivään! Kävelin rinta rottingilla erääseen jättimäiseen elektroniikkatavarataloon vain poistuakseni sieltä puoli tuntia myöhemmin kasvot häpeän punasta hehkuen. En muista koska olen shoppailun jälkeen ollut yhtä vihainen sekä itselleni että saamalleni kohtelulle.

Autot ja elektroniset laitteet - miehisen maailman kruununjalokivet. Nuo loputtoman mielenkiintoiset aiheet, jotka sulostuttavat kaksilahkeisten arkea, ja hämmentävät käsittääkseni muitakin naisia kuin minua piuhojensa paljoudella ja komponenttiensa kummallisuudella. Meikkipussin sisältöä tutkiva ja hölmöjä kysymyksiä laukova mies on naisten mielestä aivan yhtä kuolematon vitsin aihe kuin naisten tietotekniikan ymmärtämättömyys miehille.

Traumani keskiöön nousi yksi perkeleen PIUHA. Tai johto, kaapeli, mikä lie sähköä johtava naru, joka kahteen reikään tökättynä välittää tietoa laitteesta toiseen. Halusin, tai siis pikemminkin tarvitsin, HDMI-kaapelin.

Niin idiootti en edes minä ole, ettenkö olisi löytänyt langatonta näppäimistöä omin avuin. Nappasinkin mukaani tuon valtavan Logitechin paketin (nyt joku sivuilleni eksynyt teekkari huutaa kuolemankarjaisunsa - goodbye!), joka kainalossa oli vaikea liikkua hillityn huomaamattomasti kaapeli-/johtohyllyltä toiselle. En muutenkaan ihan hirveän hyvin sulautunut asiakaskunnan joukkoon kokopitkässä mustassa villakangastakissani, nyrkin kokoisessa hiuskukassani ja kopisevissa koroissani...

Tässä vaiheessa paljastettakoon sellainen hauska yksityiskohta, että luulin aluksi metsästäväni scart-johtoa. Missään vaiheessa pitkähköä opinpolkuani minulle ei ole selitetty tv:hen tuikattavien johtojen eroja. Ei i-ki-nä. Kyllä piti merivirrat ja kertotaulut osata ulkoa, mutta ei sitten tällaista käytännön asiaa voitu opettaa? Nyt menee suomalaisten verorahat hukkaan.

Kykin johtohyllyjen välissä 10 minuuttia, välillä siirtyen nöyrästi pois itseäni fiksumpien asiakkaiden tieltä. Liekö liian monen naiset ja tietokone -vitsin syytä, mutta yhtäkkiä itsekunnioitukseni ei antanut periksi pyytää apua tehokkaan näköisiltä myyjäpojilta. Osaston ainoa nainen oli kovin kiireinen muiden naisasiakkaiden kanssa (miksiköhän...), joten koitin kaivella muististani, mitä elämäni miehet olivat minulle tv:n piuhoista sanoneet. Pää humisi tyhjyyttään, ja tunsin itseni orvommaksi kuin pitkiin aikoihin.

Nappasin arpomalla yhden johdon ja kävelin kassalle. Aloin kuitenkin epäillä valintaani, ja kassapoika todisti epäilyni oikeaksi: neiti Vainio ei ollut nyt aivan jyvällä asiasta, joten ystävällinen kädenliike ohjasi minut asiakaspalvelupisteelle.

Kyseessä on aivan jumalattoman suuri tavaratalo, jossa on omat palvelupisteensä ensinnäkin jokaiselle brändille, ja tämän lisäksi lukuisia kassa-, nouto- ja asiakaspalvelupisteitä, joihin jokaiseen pitää kiltisti jonottaa joko vuoronumerolla tai ilman. Älytön järjestelmä, joskin periaatteessa toimiva, kunhan tietää, minne mennä.

Kaikista söpöistä myyjäpojista sain tietenkin avukseni kaikista leipiintyneimmän ja naisiin tympääntyneimmän yksilön, jonka ihon vaaleus peittosi jopa oman kalpeuteni. Olen aina inhonnut väitettä, että miehet pitävät avuttomista naisista, sillä oma bimbouteni on saanut lähinnä kettuilua osakseen. Niin tälläkin kertaa, mutta nyt mukana olivat myös halveksiva ilme ja tahallisen vähäsanainen ulosanti. 

Ehkä ongelma oli, etten hyödyntänyt naisellisia avujani tarpeeksi, tai sitten jätkä oli jätetty ja petetty, mene ja tiedä. Asiansa hän hoiti, eli lätkäisi käteeni oikean johdon, mutta muuten tunsin itseni niin epätoivotuksi asiakkaaksi, ettei edes kassapojan ystävällinen ja rohkaiseva lause "hyvä että sait selvitettyä asian" tuntunut enää missään. Episodin aikana soitin jopa "it-tukihenkilölleni" varmistuspuhelun, jonka aikana kyyristelin muilta asiakkailta piilossa tarjoushyllyn takana kuin myymälävaras. 

Miksi en kysynyt apua heti, vaan odotin epätoivon hetkeä? Miksi en ostanut johtoa netistä? Miksi menin yksin? Monen monta kysymystä, jotka eivät valitettavasti ole enää kovin oleellisia. Mutta takaisin en Verk... tuohon jättikauppaan enää mene, ellei minulla ole miestä mukana.