Se lahjoitti mustavalkomaailmaani värikynät

Leijonamieli & Putkimiehet - Laulu sadepäivän varalle

Välillä sataa, välillä paistaa. Tää on mun laulu sadepäivän varalle.

Tää on mun lauluni sadepäivän varalle, tiedän etten yksin jää.

Jotain suurta puuttui, elämäni tuulen suunta muuttui aurinkoon, ja mä nytkin nään.

Mikä on se juttu, jonka takia olet epätoivoisiin tekoihin turvautunut. Juttu, jonka takia on sodittu ja murhattu.

Mutta ilman sitä ihminen on niin pirun turhautunut. Mikä on se, joka halaa sua ja jolle purkaa surut?

Joka saa sut miettiin "Mitä vittua?", kun sen takia aina leuka sekä silmät tippuvat.

Sitä moni joutuu kaivaan syvemmältä, iltarukouksessa pyytään taivaan ylemmältä.

Sitä etsivät nuoret, se tukee hetkinä huolen. Se saa esiin kovimmanki miehen herkimmän puolen.

Sitä kaikki hakee, osa ei löydä koskaan. Se lyö alas ylimielisen ja ylös nöyrän nostaa.

Se suutuspäissä heitetään hukkaan, se saa sut kerään tyynyn alle juhannusyönä seitsemän kukkaa.

Kun vaan katson sitä nään niin paljon hiton hyvää, et sen kuvailemiseksi tarviin Daven isoo kynää.

Tää on mun lauluni sadepäivän varalle, tiedän etten yksin jää.

Jotain suurta puuttui, elämäni tuulen suunta muuttui aurinkoon, ja mä nytkin nään.

Nyt se nukkuu vieressäni, kainalooni kaivautuneena. Kauneimmillaan tyynynkuva poskeen painautuneena.

Se on yhteenkuuluvuuden tunne pimeinä öinä, kun sen kosketuksesta sielu sekä ruumis kihelmöivät.

Kun se luonani ekan kerran kävi kylässä, se lahjoitti mustavalkomaailmaani värikynät.

Aiheuttaen sydämeeni loputtoman tykytyksen, pakottaen etsin vastausta kysymykseen:

Miksi minä, miks se valitsi mut? Miehen, jolla on sydämessä pienet lasinsirut.

Miksi minä, miks se valitsi mut? Miehen, joka eilen seinään maalasi pirun.

Vastaus: ei se kysy meiltä aikaa, eikä paikkaa. Se arvojärjestyksen saa uusiks meidät laittaa.

Se katos multa mutta nyt on takas tullut. Se on maailman hienoin tunne, siis olla rakastunut!

Tää on mun lauluni sadepäivän varalle, tiedän etten yksin jää.

Jotain suurta puuttui, elämäni tuulen suunta muuttui aurinkoon, ja mä nytkin nään.

Niin pitkään aurinko nousi mustana.

Sydän tulee kipeeks, kun sä tarpeeks kauan yksin kuljet pimees miettien:

"Etteiks nää päivät mulle valoo lainkaan anna?" Silloin välähdyksen auringossa näin harmaan taivaan alla.

Mä haluun uskoo kohtaloon ja kanssas rakentaa, sen myrskyn keskellä jäässä seisoit päässä sateenkaaren.

Paskaa kertyi mutta senkin kaiken jaksaa kantaa, jos on vieressä ihminen, jonka kanssa jakaa taakkaa.

Tää on mun lauluni sadepäivän varalle, tiedän etten yksin jää.

Jotain suurta puuttui, elämäni tuulen suunta muuttui aurinkoon, ja mä nytkin nään.